Sodankylän kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana toimineen opettaja Pekka Heikkisen epäillään pahoinpidelleen oppilastaan. Lapin käräjäoikeudelle jätetyn haastehakemuksen mukaan Heikkinen olisi vahingoittanut oppilaan terveyttä tarttumalla kiinni tämän hupparin hupusta ja vetämällä oppilaan koulun ruokalassa jonon perälle hupusta kiinni pitäen. Heikkinen olisi tässä yhteydessä myös huutanut oppilaalle kovasti.
Syyttäjän mukaan Heikkinen on lisäksi myöhemmin samana päivänä estänyt samaa oppilasta poistumasta luokasta sekä tarttunut oppilasta kiinni hartioista ja tönäissyt hänet istumaan pulpettiin.
Heikkisen asianajaja Hannu Autonen kertoo, että Heikkinen on kiistänyt syytteet ja katsonut toimineensa virkavelvollisuuksiensa mukaisesti järjestyksen sekä turvallisuuden ylläpitämiseksi koulussa.
Haastehakemuksen mukaan teosta on aiheutunut oppilaalle kipua. Lisäksi hengittäminen on hupusta repimisen yhteydessä ollut vaikeaa. Hänelle on myös aiheutunut opettajan huutamisesta pelkotiloja.
Syyttäjä vaatii Heikkiselle sakkorangaistusta pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän mukaan virkavelvollisuutta Heikkinen on rikkonut, koska hän ei ole toiminut tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäytynyt asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Lisäksi Heikkinen on rikkonut häntä opettajana velvoittavaa perusopetuslain säännöstä, jossa oppivelvolliselle turvataan oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Heikkinen on pidätetty virastaan määräajaksi. Lisäksi Sodankylän kunnanvaltuusto on pidättänyt Heikkisen valtuuston varapuheenjohtajan toimesta oikeudenkäynnin ajaksi, mutta valtuutettuna hän jatkaa.
Yle kertoo syytetyn nimen poikkeuksellisesti jo tässä vaiheessa, koska syytetty on kunnassa korkeassa ja keskeisessä poliittisessa asemassa.