Hyppää sisältöön

KRP epäilee Supon entistä työntekijää Matti Saarelaista rikoksesta

KRP:n mukaan Matti Saarelaista epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Esitutkinta liittyy Saarelaisen sivutoimeen, jota hän harjoitti työskennellessään Supossa.

Matti Saarelainen puku päällä talon ulkoseinää vasten.
Matti Saarelainen on työskennellyt Supon lisäksi muun muassa Ulkomaalaisvirastossa ja Hybridiosaamiskeskuksessa. Nykyisin hän on eläkkeellä. Kuva: Anni Reenpää / Lehtikuva
Jesse Mäntysalo

Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan suojelupoliisin entisestä työntekijästä Matti Saarelaisesta.

Rikosepäily liittyy Saarelaisen sivutoimiseen tehtävään.

Suposta viime vuonna eläköitynyt Matti Saarelainen teki syksystä 2021 asti työtä 50-prosenttisella työajalla Vaasan yliopistossa. Samaan aikaan hän sai palkkaa kokoaikaisesta työstä Supossa.

Supo teki asiasta tutkintapyynnön KRP:lle toukokuussa. Tutkintapyyntö koski sitä, onko Saarelainen syyllistynyt rikokseen käyttäessään työaikaa sivutoimensa hoitamiseen.

Rikostarkastaja Tommi Reen KRP:sta kertoo, että asiassa tehtiin esiselvitys, jonka perusteella käynnistettiin esitutkinta epäillystä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– Esitutkinta on tarkoitus saada valmiiksi syksyn aikana, Reen kommentoi.

Supon mukaan Saarelainen oli vuonna 2021 tehnyt sivutoimi-ilmoituksen, mutta ei ollut hakenut sivutoimilupaa, joka on edellytyksenä sille, että sivutyöhön saa käyttää työaikaa.

Tutkintapyynnöstä uutisoi toukokuussa ensimmäisenä Iltalehti.

Nyt KRP on siis todennut rikosepäilyn kynnyksen ylittyneen.

Useita selkkauksia

Matti Saarelaiseen liittyviä epäselvyyksiä on käsitelty julkisuudessa paljon tämän vuoden aikana.

Esillä on ollut myös aiemmin Ulkomaalaisvirastossa päällikkönä toimineen Saarelaisen rooli venäläisoligarkki Gennadi Timtšenkon ja tämän perheenjäsenten kansalaisuuspäätöksissä.

Sisäministeriö käynnisti helmikuussa selvityksen siitä, oliko Supo toiminut lainmukaisesti Saarelaisen tapauksessa.

Selvityksessä tultiin siihen tulokseen, että Timtšenkon kansalaisuuspäätöksissä ei toimittu senaikaisen kansalaisuussääntelyn vastaisesti.

Lisäksi STT uutisoi alkuvuonna, että Hybridikeskusta vuosina 2017–2019 johtanut Saarelainen joutui lähtemään virastaan seksuaalisen häirinnän vuoksi.

Virasta lähtemisen syytä ei aikanaan kerrottu julkisuuteen.

Suosittelemme