Hyppää sisältöön

Paulus Arajuuri päättää uransa – Huuhkajat nousukiitoon johtanut hymyilevä viikinki tunteikkaana: ”Nyt se oikeasti loppuu”

Paulus Arajuuri lopettaa uransa. Päätökseen vaikutti se, ettei keskuspuolustaja ole pystynyt antamaan enää kaikkeaan kipujen takia.

Paulus Arajuuri på planen efter matchen mot Belgien i fotbolls-EM.
Paulus Arajuuren hymy teki vaikutuksen suomalaisiin jalkapallon ystäviin. Kuva: PA-EFE/All Over Press
Mika Halonen

Helsingin IFK:ssa jalkapallon Ykköstä tämän kauden pelannut Paulus Arajuuri lopettaa uransa kauden päättyessä. HIFK tiedotti asiasta nettisivuillaan.

HIFK kirjoittaa, että pitkän uran kansainvälisillä jalkapallokentillä sekä Suomen maajoukkueessa tehnyt puolustaja innostui viime talvena seuran uudesta rakennusprojektista ja teki HIFK:n kanssa alkuvuodesta 2023 kaksivuotisen sopimuksen.

35-vuotiaan keskuspuolustajan ura päättyy kuitenkin tähän syksyyn.

– Päätös uran lopettamisesta on syntynyt pikkuhiljaa kauden mittaan. On ollut harmillisen paljon kipuja, ja vaikka olen pystynyt pelaamaan paljon ja peliminuutteja on kertynyt, ei treeneissä ole tuntunut enää samalta. En ole pystynyt antamaan kaikkeani joka päivä, Arajuuri kertoo tiedotteessa.

– Tarkoitus on kuitenkin se, että vielä uran jälkeen pääsisi kävelemään ja nauttimaan normaalista elämästä. Tämän myötä on tullut vahvasti sellainen tunne, että nyt on oikea aikaa päättää tämä matka.

Katso Huuhkajien jäljillä -jakso vuodelta 2021. Mistä Paulus Arajuuren hymy on lähtöisin ja minne kaikkialle se on hänet vienyt? Äiti, lapsuudenystävä ja juniorivalmentaja kertoivat Huuhkajien topparin tarinan Nummelasta EM-kisoihin.

Veikkausliigassa FC Hongan paidassa kaudella 2006 debytoinut Arajuuri löi itsensä kunnolla läpi pääsarjatasolla IFK Mariehamnin paidassa kausina 2008–2009.

Siitä käynnistyi reilut kymmenen vuotta kestänyt kansainvälinen pelaajaura. Arajuuri pelasi Ruotsissa Kalmar FF:ssä, Puolassa Lech Poznańissa, Tanskassa Bröndbyssä sekä Kypoksella Pafosissa ja Anorthosis Famagustassa. Puolan liigassa Arajuuri pääsi juhlimaan mestaruutta.

Arajuuri palasi Suomen kentille kesällä 2022, kun hän edusti loppukauden HJK:ta. Paluu Helsinkiin oli topparille iso asia.

– Tämä kausi, asuminen Helsingissä lähellä perhettä ja kavereita sekä se, että on saanut samaan aikaa elää jalkapalloilijan elämää, on ollut hienoa. Se on ollut monella tapaa itselleni muistutus siitä, mistä tämä kaikki lähti ja miksi tähän lajiin on rakastunut niin isosti.

Tiedotteessa Arajuuri nostaa kaipaavansa uran päätyttyä etenkin yhteisöllisyyttä ja arjen hienoja muistoja.

– Jalkapallojoukkue koostuu niin monesta osasta, on pelaajat, taustahenkilöt, kannattajat ja ihmiset, jotka tekevät töitä seurassa. Se yhteisöllisyys on niin suurta, että arjestakin löytyy uskomattoman hienoja muistoja, joita tulee todella ikävä.

Paulus Arajuuri
Kuva: Getty Images

Arajuuri kertoo, että hänellä ei ole vielä harmainta aavistusta tulevaisuudestaan, mutta valmentajan ura voisi kiinnostaa.

– Olen elänyt pitkään niin suorituskeskeisessä maailmassa, että ihan ensimmäiseksi pitäisi varmaan vähän palautua ja reflektoida. Veikkaan, ettei mieli osaa edes ymmärtää vielä, että nyt se oikeasti loppuu.

”Hymyilevä viikinki” muistetaan erityisen hyvin Huuhkajien tukipilarina. Arajuuri pelasi A-maajoukkueessa 58 ottelun verran. Kun Huuhkajat vuoden 2019 EM-karsinnoissa nappasi historiansa ensimmäisen arvokisapaikan, Arajuuri ja HJK:ssa uraansa jatkava Joona Toivio muodostivat vakaan toppariparin.

Kapteeninakin Huuhkajissa toiminut Arajuuri päätti maajoukkueuransa vuoden 2021 syksyllä.

– Pääsin kokemaan urallani niin paljon enemmän kuin mitä ikinä uskoin pääseväni kokemaan. Minulla on usein ollut pelko, kun olen ollut niin pitkään maailmalla ja poissa, että erkaannunko kodista, perheestä tai ystävistä. He ovat kuitenkin olleet rinnallani loppuun asti.

– Niin kuin aiemmin mainitsin, tähän liittyy niin paljon ihmisiä ja iso yhteisö. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet tätä matkaa – olen kiitollinen todella moneen suuntaan.

Joona Toivio och Paulus Arajuuri.
Joona Toivio ja Paulus Arajuuri hyvästelivät Huuhkajien kannattajat päätettyään maajoukkueuransa Ranska-otteluun syksyllä 2021. Kuva: Tomi Hänninen / Yle
Joona Toivio och Paulus Arajuuri ropar i megafon.
Kuva: Yle/Tomi Hänninen

Suosittelemme