Hyppää sisältöön

Rakennusalan ahdinko näkyy jo puutavaran myynnissä – Kesko: ”Onhan tämä poikkeuksellisen suuri lasku”

Puutavarakauppa on kutistunut tänä vuonna vähentyneen rakentamisen vuoksi, sillä tuotteiden kysyntä heikkenee. Rakennusalan ahdingon vaikutukset näkyvät kokonaan vasta tulevaisuudessa.

Puutavaran kauppa hidastuu vähenneen rakentamisen myötä. Lasku näkyy jo myös Ylöjärven puulla, sanoo toimitusjohtaja Mika Marjolahti. Video: Oskari Räisänen / Yle, Miika Soininen / Yle
Oskari Räisänen

Puutavarakauppa sukeltaa nyt jopa kymmeniä prosentteja edelliseen vuoteen nähden. Puutuotteiden kysyntä on laskenut etenkin vähentyneen uudisrakentamisen vuoksi.

Ylöjärven puun toimitusjohtaja Mika Marjolahti sanoo, että paikallisesti rakennusalan ahdinko näkyy jo etenkin uudisrakentamisessa käytettävän runkopuutavaran myynnissä. Talvea hän odottaa jännittyneenä.

– Ei me siltä mitenkään suojassa olla. Meillähän se näkyy pienellä viiveellä, eli vielä se ei ole niin konkretisoitunut. Tulevaisuudessa tulee varmasti näkymään vielä enemmän. Talvea vähän jännitetään, millainen siitä lopulta tulee.

Marjolahden mukaan puutavaran kysyntä on heikentynyt jopa kymmeniä prosentteja edellisiin vuosiin nähden. Hän ei kuitenkaan näe vertailua edellisiin vuosiin sopivana, sillä ne olivat rakentamiselle erityisen hyvää aikaa.

Tämän hetken tilannetta Marjolahti vertaa vuoteen 2019, johon verratessa pudotus ei ole yhtä voimakas.

Ylöjärven Puun toimitusjohtaja Mika Marjolahti toimistopöytänsä äärellä.
Ylöjärven puun toimitusjohtaja Mika Marjolahti suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisin mielin. – Onhan näitä laskusuhdanteita ennenkin ollut. Eiköhän tästäkin selvitä. Kuva: Oskari Räisänen / Yle

Myös muun rakennustarvikkeen kappalemyynti laskee

Valtakunnallisesti tarkasteltuna puutavaran vähittäiskauppa on niin ikään laskemaan päin.

K-Raudan puutavaran kappalemyynti on laskenut tänä vuonna 10–20 prosenttia, sanoo Keskon rakennustarvikkeiden ja puutavaran tuotelinjan johtaja Harri Karumo.

Yrityskauppa on käynyt kuluttajakauppaa selvästi heikommin, sillä kysyntä on vähentynyt etenkin rakennustarvikepuun osalta.

Rakennusalan syklisyys huomioituna puutuotteiden kysynnän pudotus on Karumon mukaan voimakas.

– Onhan tämä poikkeuksellisen suuri tämä lasku. Sille ei voi valitettavasti mitään.

Muun uudisrakentamisessa tarvittavan rakennustarvikkeen, kuten eristeiden, laastien ja kipsilevyn kauppamäärät ovat Karumon mukaan Keskolla niin ikään laskeneet, mutta eivät aivan yhtä paljoa kuin puutuotteiden.

Lautoja k-raudan myyntihyllyssä.
Keskon mukaan yrityskauppa on käynyt kuluttajakauppaa myytyjen tuotteiden määrässä heikommin. Kuluttajakauppavolyymissä on kesän ajalta viime vuoteen nähden jopa nousua, mikä selittyy esimerkiksi terassien rakentamisella. Arkistokuva. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Rakentamisen kerrannaisvaikutukset nähdään täysin vasta tulevaisuudessa

Puutuotteista noin 70 prosenttia päätyy rakentamiseen, joten rakennusalan alamäen kerrannaisvaikutukset herättävät todella huolenaiheita. Näin sanoo Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola.

– Suurin huoli tässä on se, ettei tiedetä kuinka kauan tämä kestää. Uudisrakentaminen on hiljentynyt äärimmäisen voimakkaasti. Mutta rakentamista on muilla sektoreilla käynnissä ihan ”ok”. Niin tai näin, kyllä tämä vaikuttaa (puutavaran) perustuotantoonkin, Mikkola sanoo.

Rakentamisen määrän pohjakosketus on vasta tulossa, hän arvioi, joten ongelmien kerrannaisvaikutukset nähdään kokonaisuudessaan tarkemmin vasta tulevaisuudessa.

– Inflaatiota hillitään koronnostoilla, joka puolestaan vaikuttaa suoraan rakentamiseen. Tämän hetken koronnostot eivät ole vielä päässeet vaikuttamaan inflaatioon halutulla tavalla. Niin kauan kun inflaatiota on, jota koroilla pyritään hillitsemään, se jatkaa rakentamisen ahdinkoa.

Rakentamisen väheneminen näkyy puutavaran vähittäiskaupan lisäksi Mikkolan mukaan etenkin puuelementtitehtailla sekä ikkuna ja oviteollisuudessa, joiden tuotteita erityisesti uudisrakentamisessa käytetään. Vaihtelu on hänen mukaansa suurta yrityskohtaisesti.

– Joillain tehtailla voi mennä tosi hyvinkin. Toisaalta jossain voi olla, että tehtaasta on sammutettu jo valot, Mikkola arvioi.

Suosittelemme