– En voinut uskoa, mitä ympärilläni tapahtui – että olin vapaa. Tämä tunne jatkui useamman päivän ajan, kuvailee valkovenäläinen ihmisoikeusaktivisti Leanid Sudalenka vapautumistaan työleiriltä elokuun lopussa.
Hän oli vankilassa kaksi ja puoli vuotta. Sudalenka kertoo olleensa vapauduttuaan kuin kala kuivalla maalla, sillä hän ei osannut enää tehdä normaaleja asioita kuten soittaa puhelimella tai käydä kaupassa.
57-vuotias asianajaja sai vuonna 2021 kolmen vuoden vankilatuomion hallinnon vastaisesta toiminnasta. Sudalenka oli tarjonnut oikeusapua kymmenille Homelin alueen asukkaille, jotka oli pidätetty ja joita syytettiin osallistumisesta vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeisiin mielenosoituksiin.
Useat ihmisoikeusjärjestöt pitivät tuomiota poliittisena ja vetosivat Sudalenkan vapauttamisen puolesta.
Sudalenkaa oli vankilan portilla vastassa vaimo ja kotona odotti 15-vuotias poika, jota hän ei ollut nähnyt vankilassa olon aikana kertaakaan. Poika oli kasvanut isänsä mittaiseksi.
– Lupasin heille, että palaisin takaisin ja pidin lupaukseni, kertoo Sudalenko ja liikuttuu perheestä puhuessaan.
Sudalenka vieraili Suomessa Tampereen sananvapaustapahtumassa viime viikolla. Hän työskentelee edelleen valkovenäläisessä ihmisoikeuksia puolustavassa järjestössä Viasnassa. Järjestön perustaja, vankilassa oleva Ales Bjaljatski oli yksi Nobelin rauhanpalkinnon saajista viime vuonna.
Sudalenka haluaa puhua vankilaoloista, sillä Valko-Venäjällä on edelleen niin paljon ihmisiä vangittuina syyttöminä.
Valko-Venäjällä on Viasnan mukaan lähes 1 500 ihmistä vangittuna poliittisista syistä. EU:n mukaan kesän 2020 jälkeen presidentti Aljaksandr Lukašenkan hallinto pidätti poliittisin perustein 40 000 ihmistä ja on käynyt oikeutta 12 000 ihmistä vastaan.
Etyjin toukokuisen ihmisoikeusraportin mukaan Valko-Venäjällä poliittisia vankeja kohdellaan huonosti ja he ovat joutuneet jopa kidutuksen uhreiksi.
EU on tuominnut Lukašenkan hallinnon osallisuuden Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa ja asettanut pakotteita Valko-Venäjää vastaan. Britannia, EU ja Yhdysvallat eivät tunnusta Aljaksandr Lukašenkan olevan laillisesti maan presidentti.
Sudalenkan painajainen alkoi kolme vuotta sitten
Sudalenkan mukaan hänet tuominnut tuomari oli nuori, korkeintaan 30-vuotias. Hän kysyi Sudalenkalta ymmärsikö tämä tuomion.
– Sanoin hänelle ääneen, että ymmärrän, että olette sopineet omantuntonne kanssa, mutta en ymmärrä, miten voitte sopia lain kanssa, koska laki oli minun puolellani.
Korkeammassa oikeusasteessa puolustusta estettiin edistämästä todisteita, joten tuomio pysyi ja Sudalenka vietiin vankileirille.
Vanki kuoli lääkärien piittaamattomuuteen
Leirissä vangit jaettiin poliittisiin vankeihin ja rikoksiin syyllistyneisiin vankeihin. Hallinto estää poliittisia vankeja antamasta tietoa omaisille ja rajoittaa heidän kirjevaihtoaan.
– Esimerkiksi niiden puolentoista vuoden aikana, jotka olin leirillä, en voinut vastaanottaa kirjeitä. Kirjoitin niitä, mutta sensuuri ei päästänyt niitä läpi, Sudalenka kertoo.
Puheluita hän sai soittaa neljä kertaa kuukaudessa ja ne saivat kestää kymmenen minuuttia. Tietyt aiheet olivat kiellettyjä, esimerkiksi sota Ukrainassa tai Valko-Venäjän politiikka. Iltaisin vangitut saivat katsoa tunnin ajan kahta hallinnon propagandaa levittävää kanavaa.
Sudalenkan mukaan ruokaa oli riittävästi, mutta se ei ollut ravitsevaa. Hän ei myöskään saanut kotoa lähetettyjä lääkkeitään koskaan. Hän kertoo vankilalääkäreiden antaneen hänelle lääkkeitä diabetekseen, mutta verensokeriarvoja hän ei pystynyt vankilassa mittaamaan.
Sudalenkan mukaan vankilassa kuoli yksi noin kolmikymppinen mies, sillä tätä ei hoidettu oikealla tavalla.
– Hän vain meni illalla nukkumaan eikä herännyt aamulla.
Sudalenka kertoo sairastaneensa koronataudin vankila-aikanaan.
– Minut heitettiin eristysselliin, jossa oli kuusi neliötä, ja olin siellä yksin 20 päivää. Minulle annettiin vain kolme ateriaa päivässä ja yksi antibioottikuuri, hän kertoo.
– Tajusin, että jos olisin tarvinnut hengityskonetta, se olisi ollut minun kohtaloni.
Työtä vaarallisissa oloissa
Sudalenkan vankileirillä oli lähellä puu- ja metallinpurkutyöpajat, joissa vangit tekivät töitä ilman suojakäsineitä. Silmiäkään ei suojattu.
– Se oli hyvin raskasta käsityötä. Jossain oli määrätty, kuinka monta kiloa piti tehdä kahdeksan tunnin työvuorossa. Käsiin tuli usein haavoja, kertoo Sudalenka.
Sudalenkasta kaikkein ahdistavinta leirillä oli arvaamattomuus. Vangit eivät tienneet, mistä kaikesta sai lisärangaistuksia. Sudalenkan mukaan häntä vaivasi pelko uusista syytteistä ja stressiä oli koko ajan.
– Se ei tietenkään katoa jäljettömiin, ja se on erittäin huono asia terveydelle. Enkä usko, että pystyn koskaan unohtamaan sitä.
Hän kuvaa vapautuneensa toisenlaiseen vankilaan. Valko-Venäjällä vankien kotiin voidaan tehdä tarkastuksia päivittäin myös vapautumisen jälkeen.
– He tulivat kotiini kahdesti päivässä esiintyen rekisterinpitäjänä, ja allekirjoitin, että olin kotona. Esimerkiksi poistuakseni Homelin kaupungista minun oli saatava lupa poliisilta. Ilman heidän lupaansa en voinut lähteä.
Sudalenka ymmärsi, että hänet oli helppo poimia takaisin vankilaan. Hän päätti paeta maasta ja jatkaa Liettuassa ihmisoikeusaktivistin työtään. Vaimo ja poika jäivät vielä Valko-Venäjälle. Vaimon mielestä miehen on parempi olla rajan toisella puolella kuin vankilassa, Sudalenka kertoo.
Sudalenka haluaisi vielä palata Valko-Venäjälle ja uskoo monien paenneiden valkovenäläisten haluavan samaa.