Tampereella sijaitseva Suomen ensimmäinen kansainvälinen musiikin walk of fame eli Tähtikatu saa jälleen uusia nimiä. Tähtikadulle ikuistetaan perjantaina lukuisia musiikkialan tähtiä.
Oman laattansa saavat Vesa-Matti Loiri, HIM, Kikka, Antti Tuisku, Santtu-Matias Rouvali, Maija Vilkkumaa ja Anna-Mari Kähärä.
Vuonna 2019 perustetulle Tähtikadulle lisätään vuosittain uusia tähtiä, joiden nimet päätetään yleisöltä saatujen ehdotusten perusteella.
Katu juhlistaa ja kunnioittaa kotimaisen ja kansainvälisen musiikkialan keskeisiä toimijoita.
– Emme halunneet valita tähdiksi pelkästään suuruuden tai suosituimmuuden perusteella, vaan halusimme kannustaa ja kiittää myös elossa olevia, yhä aktiivisesti musiikkia tekeviä, esittäviä tai tuottavia henkilöitä, Tampereen kaupungin apulaispormestari Matti Helimo kertoo tiedotteessa.
Tähtikatu sijaitsee Åkerlundinkadulla Tullin alueella.
Tampereella upotetaan jälleen tähtiä Åkerlundinkadulle, eli Tähtikadulle. Miten Tähtikatu päätyi juuri nykyiselle paikalleen – siitä kertoo Tampere-talon toimitusjohtaja Pauliina Ahokas. Arkistovideo syyskuulta 2022. Video: Juha Kokkala / Yle, Anne Savin / Yle