Teollisuusliiton ulosmarssit laajentuvat Kaakkois-Suomeen tiistaina 3. lokakuuta. 11 yrityksen työntekijät marssivat ulos työpaikoiltaan protestina hallituksen suunnittelemille leikkauksille.
Mielenilmausten tavoitteena on vastustaa hallituksen ajamia työmarkkinauudistuksia ja sosiaaliturvan leikkauksia.
– Teollisuuden työntekijät jatkavat ulosmarsseja työpaikoiltaan, jotta heidän viestinsä menee varmasti perille. On kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista kohdistaa näin voimakkaita heikennyksiä ja leikkauksia yhteen ja samaan tahoon: työntekijöihin, sanoo Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto tiedotteessa.
Teollisuusliiton mukaan ulosmarssit kestävät tunnin.
Pumpputehtaalla yövuorossakin marssitaan ulos
Kaakon työpaikoilla ulosmarssit ajoittuvat eri ajoille, mutta pääosin marssitaan ulos puolenpäivän ja iltakuuden välillä. Mukana on yhteensä arviolta 700–800 työntekijää.
Sulzer Pumps Finlandin Kotkan pumpputehtaalla kaikista työvuoroista marssitaan ulos, eli myös yövuoron työajalla tapahtuu.
– Kaikki ovat hengessä mukana ja osallistuvat, sanoo pääluottamusmies Iikka Marttinen.
Marttinen uskoo, että ulosmarsseilla on vaikutusta.
– Aluksi vaikutus voi olla pieni, mutta myöhemmin hallitus voi nähdä, että olemme yhdessä näitä toimia vastaan.
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK aloitti työtaisteluiden sarjan tiistaina 26. syyskuuta, jolloin Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa oli ulosmarsseja. Sen jälkeen on järjestetty esimerkiksi työnseisauksia ja mielenilmauksia toreilla.
Tiistaina 3. lokakuuta ei perjantain tiedon mukaan muualla Suomessa ole SAK:n mielenilmauksia.
Kaakon ulosmarssissa mukana olevat yritykset:
- ABB oy Marine and Ports Hamina
- Andritz Savonlinna Works oy
- BASF oy Hamina
- Casemet oy Mikkeli
- Enersense IN oy Inkeroinen sekä Hamina
- Exel Composites oyj Mäntyharjun tehdas
- Lumon oy Kouvola
- Sulzer Pumps Finland oy Pumpputehdas Kotka
- Terästorni oy Lappeenranta
- The Switch Engineering oy Lappeenranta
- Vitrulan Composites oy Mikkeli Korjaus 29.9.2023 klo 14:48 Lumon oy:llä marssitaan ulos Kouvolan tehtailla.