Hyppää sisältöön

Äärimmäisen harvinainen tilanne: arvokkaat kerrostalot miljoonatontilla saattavat jäädä keskeneräisiksi – Yle selvitti, miksi

Joensuussa rakennettiin kahta arvokasta kerrostaloa, kunnes rakentajalta loppuivat rahat. Toimittaja Petri Karvinen kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu – vai tapahtuuko mitään.

Toimittaja Petri Karvinen kertoo, mikä on tilanne konkurssiin menneen firman kesken jääneillä taloilla Joensuussa. Video: Heikki Haapalainen / Yle
Petri Karvinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Joensuun keskustan kupeessa, yli miljoonan euron arvoisella tontilla, seisoo kaksi keskeneräistä kerrostaloa, jotka eivät ehkä koskaan valmistu.

Pielisjoen rannassa sijaitsevia taloja rakensi talousvaikeuksista kärsinyt Kesälahden Rakennus. Osakeyhtiö meni konkurssiin syyskuussa.

Tällä hetkellä työmaalle ei ole jatkajaa. Talonrakennusteollisuus -yhdistyksen toimitusjohtaja Kim Kaskiaro pitää tilannetta äärimmäisen harvinaisena.

– Olen ollut tässä hommassa 30 vuotta, eikä mieleeni tule toista näin radikaalia tapausta. Karu juttu, mutta talot eivät välttämättä valmistu, Kaskiaro sanoo.

Keskeneräinen kerrostalotyömaa.
Kesken jääneet kerrostalot saatiin viime talvena rakennettua tähän vaiheeseen. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Keskeneräisten talojen tilannetta vaikeuttaa yhtäältä rakennusalan ahdinko, toisaalta vastuukysymykset. Toimittaja Petri Karvinen tekee hankalasta tilanteesta selkoa tämän jutun alussa olevalla videolla.

Osakkailla tuskin mahdollisuutta jatkaa urakkaa

Keskeneräiset talot omistaa Kesälahden Rakennuksen konkurssipesä. Se ei kommentoi, onko työmaita kohtaan osoitettu kiinnostusta. Optimismia kuitenkin on.

– Uskon vakaasti, että jokin ratkaisu löytyy. Joissain Välimeren maissa voi nähdä keskeneräisiä, pitkään koskemattomia betonirunkoja, mutta Suomessa ei, ainakaan näin hyvällä paikalla, pesänhoitaja Heikki Vesa asianajotoimisto Krogeruksesta sanoo.

Rakenteilla oleviin kerrostaloihin oli määrä tehdä 54 asuntoa. Konkurssipesä ei kerro, kuinka moni asunto ehdittiin myydä. Usein rakentaminen ei ala, ennen kuin ostajia on vähintään puoleen tarjolla olevista asunnoista.

Yksi vaihtoehto talojen rakentamiselle on, että osakkaat ottaisivat hankkeen kontolleen. Kim Kaskiaro ei pidä tätä todennäköisenä, koska työt ovat jääneet erittäin pahasti kesken.

– Voi olla, että konkurssipesä ei voi muuta kuin antaa ajan kulua, koska kiinnostusta ei välttämättä nopeasti tule, Kaskiaro toteaa.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 3. lokakuuta klo 23:een saakka. Jos olet joutunut rakennusyhtiön konkurssin vuoksi kiipeliin, vinkkaa itsestäsi sähköpostilla osoitteeseen joensuu@yle.fi.

Suosittelemme