Antti Pennasen päävalmentajakausi Ilveksessä päättyy kuluvan kauden jälkeen, kun hänestä tulee jääkiekon A-maajoukkueen uusi päävalmentaja. Ilveksen urheilutoimenjohtaja Timo Koskelan mukaan Pennasen mahdollinen maajoukkuepesti oli keskustelunaiheena jo, kun Pennanen neuvotteli sopimuksesta Ilveksen kanssa.
44-vuotiaalla valmentajalla oli sopimus Ilveksen kanssa vielä ensi kaudesta.
– Puhuimme, että jos Leijonien päävalmentajuus tulee ajankohtaiseksi ja Antti pestiin halutaan, niin ilman muuta hän siihen pääsee, Koskela valottaa Pennasen kanssa käytyjä keskusteluja.
Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen kertoo, ettei Jääkiekkoliitto ole korvausvelvollinen Ilvekselle Pennasen lähdöstä. Jääkiekkoliitto on sopinut ja neuvotellut asioista pääasiassa Pennasen kanssa.
– Siinä vaiheessa, kun prosessi eteni, olin luonnollisesti yhteydessä Ilvekseen, Kauhanen sanoo.
Koskela korostaa, että Ilveksen ja Pennasen väliset mahdolliset korvausasiat sopimuksen päättymisestä ennenaikaisesti ovat seuran sisäisiä. Urheilutoimenjohtaja toteaa, että Pennanen on pitänyt Ilvestä ajantasalla tilanteen etenemisestä läpi Jääkiekkoliiton valintaprosessin. Koskelan mukaan asiat etenivät lopulta nopeasti, viimeisen reilun viikon aikana.
– On hieno osoitus, että Ilveksestä on mahdollisuus siirtyä eteenpäin valmentajana. Tämä on ollut reilu peli kaikinpuolin ilman mutkia matkassa, Koskela kertoo seuran näkökulman valintaprosessista.
Jalonen ei ollut tekemässä valintaa
Kauhanen sanoo olevansa tyytyväinen valintaprosessin etenemiseen. Hänen lisäkseen valintaa olivat tekemässä maajoukkueen GM Jere Lehtinen sekä toinen pelaajalegenda Saku Koivu.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ei ollut Kauhasen mukaan prosessissa mukana alkuvaiheen jälkeen.
– Jukka oli mukana alkuvaiheessa, kun mietimme, ketkä olisivat potentiaalisia vaihtoehtoja tehtävään. Kun prosessi varsinaisesti lähti käyntiin, Jukalla ei enää ollut roolia, Kauhanen kertoo.
Hän ei halua avata, kuinka monta ehdokasta tehtävään kaiken kaikkiaan oli. Kauhanen sanoo, että kolmikon päätös oli hyvin yksimielinen.
– Jokainen osapuoli toi näkemyksensä esille, ja kävimme perustavanlaatuista keskustelua, Kauhanen sanoo valintaprosessista.
Koskela on hyvillään, että liiton päätös Leijonien päävalmentajasta syntyi näin nopeasti. Ilveksellä on reilusti aikaa reagoida ennen ensi kautta, kun seura pohtii Pennasen seuraajaa.
– Nyt myös Antti ja joukkue saavat työrauhan, Koskela sanoo.
Ilves ei näe uhkakuvia
Kauhanen kiittelee Lehtistä ja Koivua valintaprosessin sujuvuudesta. Hän sanoo kolmikon tehneen huolellista työtä. 51-vuotias toimitusjohtaja on erittäin tyytyväinen, että Pennanen on maajoukkueen seuraava päävalmentaja.
Kauhanen kehuu muun muassa Pennasen syvällistä ymmärrystä pelistä sekä sen tulevaisuuden vaatimuksista.
– Hän on osoittanut olevansa menestyvä valmentaja niin sarjoissa kuin turnausmuotoisessa kilpailussa. Lisäksi hänen tapansa käsitellä pelaajia ja johtamisotteensa johtoryhmään vakuuttavat, Kauhanen analysoi ensi vuonna aloittavaa päävalmentajaa.
Koskela sanoo Ilveksen olevan todella tyytyväinen Pennasen seurassa tekemään työhön. Valinta maajoukkueen päävalmentajaksi osoittaa, minkä tason valmentaja seurassa vielä tällä kaudella on.
Tamperelaisseurassa uskotaan, että Pennasen maajoukkuepestillä on vain positiivisia vaikutuksia joukkueen otteisiin loppukauden aikana.
– Eivätköhän kaikki pelaajatkin halua vakuuttaa maajoukkueen seuraavan päävalmentajan, jotta heistä jää hänelle hyvä mielikuva, Koskela arvioi.
Hän sanoo, että Ilveksellä on tarkka suunnitelma Pennasen seuraajan valitsemiseksi. Tarkkoja aikaraameja valinnan tekemiselle ei ole. Seura ei halua kiirehtiä, vaan löytää sopivimman vaihtoehdon päävalmentajaksi.
– Ratkaisu voi tulla nopeasti tai se voi kestää, emme halua hosua, Koskela painottaa.