Kovapalkkaisiin töihin lääkäreitä Jyväskylässä hakeneen vuokratyöfirman Pisara Terveyspalvelujen ilmoittelu aiheuttaa hämmennystä myös muualla Suomessa. Sosiaalisessa mediassa levinneet ilmoitukset ovat ihmetyttäneet esimerkiksi Hämeenlinnassa ja Forssassa.
Pisara ja Kanta-Hämeen hyvinvointialue ovat eri mieltä siitä, onko hyvinvointialue tilannut yritykseltä neljä lääkäriä vai ei.
Pisara on hakenut lääkäreitä Hämeenlinnan ja Forssan terveyskeskuksiin. Ilmoituksen mukaan työjakso alkaisi maanantaina 2. lokakuuta ja jatkuisi vuoden loppuun.
Palkaksi yritys lupaa lääkärille jopa 12 000 euroa kuussa. Tämän päälle saisi vielä 1 500 euron sitoutumiskorvauksen.
Yle kertoi torstaina vastaavasta tapauksesta Keski-Suomen hyvinvointialueella. Jyväskyläläinen terveyskeskuslääkäri ihmetteli, miten Pisara tarjosi ilmoituksessaan lääkärille lähes vastaavasta tehtävästä samassa terveyskeskuksessa noin 6 000 euroa enemmän palkkaa kuin virkalääkäri ansaitsee.
Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelujohtaja Jari Raudasoja piti ilmoitusta asiattomana.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen terveydenhuollon toimialajohtaja Jarmo Lappalainen kertoo, että Pisara on tarjonnut hyvinvointialueelle lääkäreitä. Apulaisylilääkäri on haastatellut yhden lääkärin, mutta Lappalaisen mukaan sopimusta ei syntynyt muun muassa korkean hinnan vuoksi.
Pisara Terveyspalvelujen rekrytointipäälliköllä Amin Daudilla on tilanteesta eri käsitys. Hän sanoo, että hyvinvointialue olisi tilannut heiltä neljä lääkäriä ja yksi olisi hyväksytty.
– Meillä on sähköpostissa kaikki nämä tilaukset. Emmehän me markkinoi olemattomia paikkoja.
Daudin mukaan ei pidä paikkaansa, että ylilääkärit olisivat todenneet heidän hintansa liian korkeaksi.
– Lääkäri on haastateltu, hänen kanssaan on sovittu työjaksosta ja aloituspäiväkin on lyöty lukkoon.
Hyvinvointialueella oma rekry käynnissä
Toimialajohtaja Jarmo Lappalainen kertoo, että Kanta-Hämeen hyvinvointialue on itse hakenut terveyskeskuslääkäreitä sekä Forssaan että Hämeenlinnaan. Lappalaisen mukaan tässä yhteydessä Pisara on ollut yhteydessä ylilääkäreihin.
Lappalainen arvioi, että todennäköisesti tämän yhteydenoton perusteella Pisara on etsinyt lääkäreitä, joita voisi hyvinvointialueelle tarjota.
Lappalainen ei pidä Pisaran Hämeenlinnaa ja Forssaa koskevaa ilmoitusta asiallisena.
– Lääkäreille ei ole ollut mitenkään varmaa, että he pääsevät töihin.
Lappalaisen mukaan Pisaran ilmoituksessa on luvattu esimerkiksi sellaista palkkaa ja työoloja, joista ei ole lainkaan sovittu.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hankintajohtaja Jouni Sakomaa taas kertoo, että hyvinvointialueella on Hämeenlinnassa puitesopimus Terveystalon kanssa lääkäripalveluiden toimittamisesta.
– Joskus on tilanne, että he eivät pysty toimittamaan lääkäriä tarpeeseen, niin sitten on kyselty myös muita vaihtoehtoja, Sakomaa kertoo.
Tässä yhteydessä on Sakomaan mukaan käyty yksittäisiä keskusteluja ja periaatteessa on saatettu ostaa lääkäreitä myös Pisaralta.
Sakomaalla ei ole tiedossa, että Pisaralta olisi sovittu hankittavaksi neljä lääkäriä.
– Katsoin heidän ilmoitustaan, että se oli 2. lokakuuta eli maanantaista alkaen, eli tämän pitäisi olla kovin tarkkaan tiedossa.
Siitä osapuolet ovat samaa mieltä, että hyvinvointialueella on tällä hetkellä palkattuna yksi Pisaran lääkäri erikoissairaanhoitoon lyhyellä sopimuksella.
Pisara: Keski-Suomessa meillä on iso kumppani
Keski-Suomessa Pisaralla on rekrytointipäällikkö Amin Daudin mukaan yhteistyökumppani, jolle yritys toimii alihankkijana. Yhteistyökumppanilla on sopimukset hyvinvointialueen kanssa.
Daud ei kerro, mikä tämä yhteistyökumppani on. Sen verran hän paljastaa, että yhteistyökumppani ei ole Pihlajalinna, jolle on parhaillaan ulkoistettu esimerkiksi Jyväskylän Huhtasuon terveysaseman avosairaanhoidon lääkäri- ja hoitajavastaanottopalvelut.
Pisara haki ilmoituksessa lääkäreitä useisiin Jyväskylän terveyskeskuksiin, myös Huhtasuon terveysasemalle.
Daudin mukaan Pihlajalinna ei hoida yksin Huhtasuon terveysaseman ulkoistusta, vaan siellä toimii myös toinen yritys, jonka alihankkijana Pisara toimii.
Daud sanoo myös, että heidän yhteistyökumppaninsa on yksi Suomen isoimmista terveysyhtiöistä.
– Keski-Suomen ilmoitukset perustuvat siihen, että meidän yhteistyökumppanimme on meiltä tilannut työvoimaa Keski-Suomen alueelle.
Pihlajalinna kiistää, että Jyväskylän Huhtasuon terveysasemalla toimisi tällä hetkellä heidän lisäkseen joku toinen avosairaanhoitoa tarjoava yritys. Pihlajalinnan nykyinen sopimus kestää joulukuun alkuun saakka. Pihlajalinnan mukaan he eivät tee yhteistyötä Pisaran kanssa lääkärivuokrauksessa.
Keski-Suomen hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Heikki Miettinen sanoo, että hänelle selvisi perjantaina, että heidän hyvinvointialueellaan on joitakin vanhoja kunta-ajalta periytyviä ostolääkärisopimuksia. Niitä on Miettisen mukaan kaikkien alan suurten toimijoiden kanssa.
– Meillä ei ole tietoa, että niistä olisi tehty alihankintasopimuksia. Jos niitä on tehty näiden yritysten välillä, niin niistä ei ole meille ainakaan tiedotettu, Miettinen sanoo.
Juttuun täydennetty 30.9. klo 9.41 tieto, että Pihlajalinna hoitaa Huhtasuon terveysaseman avosairaanhoidon ulkoistuksen yksin joulukuun alkuun saakka.
Voit keskustella aiheesta 30.9. klo 23.00 saakka.