Hyppää sisältöön

Ruotsalaislehti: Venäläisten panna jatkuu maastohiihdossa

Venäläishiihtäjiä ei nähdä alkavalla kaudella maastohiihdon maailmancupissa. FIS päätti ruotsalaislehden mukaan asiasta perjantaina.

Aleksander Bolshunov Lahden laduilla
Aleksandr Bolshunovia ei nähdä maailmancupissa. Kuva: Tomi Hänninen
Simo Arkko

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS päätti perjantaina, etteivät venäläiset tai valkovenäläiset hiihtäjät voi osallistua maastohiihdon maailmancupin kilpailuihin alkavalla kaudella, kertoo Aftonbladet.

Venäläiset ja valkovenäläiset suljettiin kansainvälisestä hiihdosta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Kansainvälinen hiihtoliitto lykkäsi uutta päätöstä asiasta keväällä, mutta teki päätöksen syksyn kokouksessaan.

– Olemme tyytyväisiä, Ruotsin hiihtoliiton johtaja Lars Öberg kommentoi Aftonbladetille.

Öbergin mukaan ruotsalaisesta ja pohjoismaalaisesta näkökulmasta tuntuu hyvältä, ettei FIS muuttanut mieltään Venäjää koskien.

– Tämä tuntuu tärkeältä, sillä asian suhteen on ollut jonkin verran epävarmuutta. Päätöstä asiassa lykättiin kevään kokouksessa.

Maastohiihdon maailmancup alkaa totutusti Rukalla marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Yle näyttää kilpailut kanavillaan.

Suosittelemme