Poliisi tiedotti lauantaina tehtyjen selvittelyjen perusteella, että Kauhavalta perjantaina löytynyt vainaja on mahdollisesti viime vuoden marraskuussa kadonnut 16-vuotias Rasmus Takaluoma.
Pojan katoaminen on kuluneen vuoden aikana herättänyt paljon keskustelua Lapualla. Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Jussi Peräaho kertoo, että Takaluoman löytyminen on ollut vahvasti ihmisten mielessä viikonloppuna. Seurakunnan jumalanpalveluksessa muistettiin tänään Takaluomaa ja hänen läheisiään.
Puheissa on ollut myös muistohartauden järjestäminen. Peräaho pitää kuitenkin ensisijaisen tärkeänä perheen toiveiden kuulemista, miten he toivovat seurakunnan olevan mukana.
Takaluoman katoaminen herätti paljon keskustelua ja myös erilaisia huhuja. Ylen haastattelema lapualainen Timo Vettenranta ajattelee, että on hyvä, jos huhuilta katkeavat nyt siivet.
– On hyvä, että katoaminen nyt selvisi, etteivät huhut nyt liiku. Se on omaisille kauheaa kuunneltavaa, Vettenranta sanoo.
Lapualaisnuori Aatu Kotala kertoo, että Takaluoman etsinnöissä on ollut mukana paljon paikallisia vapaaehtoisia. Pienen paikkakunnan yheisöllisyydessä on ollut hyvätkin puolensa.
– Kaikki surevat tätä yhdessä, Kotala kertoo.