Hyppää sisältöön

Pukukoppibiisejä riittää moneen lähtöön – Kajaanin Hokin voimabiisinä on Big Bad Wolf

Voimabiisin on valinnut omavaltaisesti joukkueen dj:nä toimiva Niko Mikkola.

Jääkiekkoilijoita pukukopissa peliin valmistautumassa.
Kajaanin Hokin pelaajia valmistautumassa peliin pukukopissa. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle
Jarmo Nuotio

Musiikin kuuntelulla voi olla positiivinen vaikutus urheilusuoritukseen. Se virittää muun muassa hermostoa ja auttaa pääsemään vireystilaan. Lisäksi joukkueen yhteisellä voimabiisillä on iso merkitys yhteisöllisyydelle.

Pyysimme ihmisiä kertomaan, mikä biisi raikaa heidän urheilujoukkueen pukukopissa. Esimerkiksi Kajaanin Hokin Mestisjoukkueen pukuhuoneessa soi peliin lähdön hetkellä Duck Saucen Big Bad Wolf. Voimabiisin on valinnut omavaltaisesti joukkueen dj:nä toimiva Niko Mikkola.

– Siitä saa hyvää energiaa ja fiilistä peliin. Tällä on hyvä lähteä voittamaan pelejä, Mikkola perustelee.

Mikkola kertoo testanneensa biisiä ja hänen mukaansa se toimii. Toki osalle pelaajista biisillä ei ole yhtä suurta merkitystä kuin toisille, jotka saavat siitä voimaa, Mikkola kertoo.

– Itse ainakin tykkään dj:nä, kun näkee, että muutkin syttyy siihen biisiin. Saan sitä kautta itsekin siitä energiaa.

Voimabiisi olisi voinut olla viikonloppuna tehokkaampikin. Hokki otti perjantaina kotiyleisön edessä puhtaan 3–0 voiton Forssan palloseurasta, mutta lauantaina tamperelainen Koovee oli kajaanilaisia parempi maalein 2–3. Viiden pelatun ottelun jälkeen Hokki on jääkiekon Mestiksessä 11. sijalla.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme