Hyppää sisältöön

Syyskuu oli mittaushistorian lämpimin

Syyskuun päiväkohtainen ennätys ei kuitenkaan rikkoutunut.

Auringonottajia aurinkoisessa syyssäässä Helsingin Eiranrannassa.
Auringonottajia aurinkoisessa syyssäässä Helsingin Eiranrannassa lauantaina 9. syyskuuta 2023. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Otso Karhu

Kulunut syyskuu oli mittaushistorian lämpimin, kertoo Ilmatieteen laitos.

Koko maassa syyskuun keskilämpötila oli 12,2 astetta. Tämä on 0,4 astetta korkeampi kuin edellinen ennätys vuodelta 1934.

Esimerkiksi Helsingissä syyskuun keskilämpötila oli 15,8 astetta, eli noin 0,9 astetta enemmän kuin vuoden 1934 ennätys.

Koko maan kattava mittaushistoria alkaa 1900-luvun alusta. Kaisaniemen mittausasemalta on lämpötilatilastoja jo 180 vuoden takaa.

Syyskuun keskilämpötila vaihteli etelärannikon noin 16 asteesta Lapin luoteisosan vajaaseen kahdeksaan asteeseen.

Poikkeama vertailukauden 1991‒2020 keskiarvosta oli laajalti 2‒3 astetta lämpimämpi.

Syynä ilmavirtaukset

Päiväkohtainen ennätys ei kuitenkaan mennyt rikki. Kaikkien aikojen päiväkohtainen ennätys, 26,2 astetta, mitattiin vuonna 1968.

Kuluneena syyskuuna koko maan korkein lämpötila, 24,1 astetta, mitattiin Kouvolan Utissa 12. syyskuuta. Korkein lämpötila Helsingissä saavutettiin 8. syyskuuta, jolloin Kaisaniemen mittausasema näytti 20,9 astetta.

Syyskuun korkeaa lämpötilaa selittää pitkään kestänyt lounaispainotteinen ilmavirtaus, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jani Sorsa.

– Lämmintä ilmaa on virrannut tänne ison osan kuusta. Yleensä syyskuussa pohjoisesta purkautuu sekaan kylmempää ilmaa, mutta nyt tämä ylettyi vain muutamana päivänä maan pohjoisosiin.

Auringonpaistetunteja kertyi syyskuussa 80‒170 tuntia, mikä on lähellä tyypillistä syyskuun määrää.

Syyskuussa kuitenkin myös satoi paljon. Suuressa osassa Lappia oli poikkeuksellisen sateista. Myös maan keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sademäärät olivat monin paikoin harvinaisen, paikoin jopa poikkeuksellisen suuria.

Maan eteläosissa sademäärät olivat syyskuussa tavanomaisissa lukemissa.

Voit keskustella aiheesta 3. lokakuuta 2023 kello 23:een asti.

Suosittelemme