Hyppää sisältöön

Kalle Keskisen yritys Loud n' Live Promotions hakeutuu yrityssaneeraukseen

Keskisen mukaan hakemuksella haetaan työrauhaa loppuvuoden ja ensi vuoden konserttien järjestämiseen.

Promoottori Kalle Keskinen kasvokuvassa.
Promoottori Kalle Keskisen yritys hakeutuu yrityssaneeraukseen. Suurimpia velkojia ovat omistaja Kalle Keskinen itse ja hänen lähipiirinsä. Kuva: Yle / Miki Wallenius
Anne Elhaimer

Promoottori Kalle Keskisen yritys Loud n' Live Promotions Oy hakeutuu yrityssaneeraukseen.

Yritys jätti asiaa koskevan hakemuksen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen maanantaina, se kertoo tiedotteessaan.

Samalla yritys kertoo hakevansa työrauhaa loppuvuoden ja ensi vuoden konserttien ja festivaalien toteuttamiseen.

– Haemme järjestelyä turvataksemme tulevien tapahtumiemme järjestämisen. Meillä on edessä vielä tänä vuonna monia erittäin hyvin myyneitä tapahtumia. Lisäksi ensi vuodelle on tiedossa lukuisia festivaaleja ja konsertteja, toimitusjohtaja Keskinen kertoo tiedotteessa.

Yrityksen suurimpina velkojina ovat sen omistaja Kalle Keskinen ja hänen lähipiirinsä. Samalla Loud n' Liven hallitusta vahvistetaan pitkän linjan hallitusammattilaisilla.

Viimeksi vajaat kolme viikkoa sitten työeläkevakuutusyhtiö Varma haki yritystä konkurssiin maksamattomien työeläkemaksujen takia. Kevättalvella konkurssihakemuksen oli jättänyt pitopalveluyritys. Molemmat hakemukset vedettiin pois.

Keskisen mukaan saneerausmenettelyn ansiosta sijoittajat ovat lupautuneet jatkamaan yhtiön toiminnan rahoittamista sen toiminnan turvaamiseksi.

– Järjestelyn myötä saamme liiketoimintamme jatkumaan tuottavana käytännössä saman tien. Odotamme myös positiivista tulosta helmikuussa päättyvältä tilikaudeltamme. Tavoitteenamme on lisäksi, että pystymme maksamaan velvoitteemme maksujärjestelyä nopeammassa tahdissa, Keskinen korostaa.

Taustalla korona-ajan vaikeudet

Loud n' Live Promotions Oy:n talousongelmat ovat Keskisen mukaan aiheutuneet paljolti korona-ajan rajoitteiden takia.

– Koronarajoitteet estivät tapahtumien järjestämisen. Samaan aikaan pidimme henkilökunnan töissä hoitamassa tapahtumien siirtoja ja suunnittelemassa uusia. Siirrot aiheuttivat meille kuluja, ja toisaalta lippurahoja ei tullut lainkaan. Tämä johti siihen, että korona-ajan loputtua kaikki raha oli jouduttu käyttämään ennakkoon uusien tapahtumien rahoittamiseksi.

Keskisen mukaan lukuisia konsertteja on siirretty ja taas aloitettu niiden markkinointi.

– Samaan aikaan emme saaneet minkäänlaista koronatukea toimintaamme, Keskinen kritisoi.

Loud n' Live Promotions järjestää muun muassa Seinäjoen Vauhtiajoja sekä Wasa Open Air-, Saaristo Open- ja Sonisphere-festivaaleja. Lisäksi yritys tuo Suomeen ulkomaisia artisteja ja aikoo järjestää loppuvuonna muun muassa useiden kotimaisten artistien joulukonserttikiertueita.

Suosittelemme