Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevan kerrostalon katto oli iltaseitsemän aikaan ilmiliekeissä. Tulipalon muodostama savupatsas näkyi kaupungissa kauas.
Kanta-Hämeen pelastuslaitos antoi alueelle vaaratiedotteen terveydelle vaarallisen savun vuoksi. Vaaratiedote purettiin puolenyön jälkeen.
Paikalle hälytettiin alkuillasta useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan rakennuksessa jatkuu jälkisammutus, tuuletus ja palopaikan vartiointi pitkälle yöhön, vaikka katolle näkyvät liekit olikin saatu sammutettua hieman puoli kahdeksan jälkeen.
Tulipalossa ei ole sattunut pelastuslaitoksen tietojen mukaan vakavia henkilövahinkoja.
Katolla ollut konehuone roihusi eniten
Päivystävän palomestarin Paavo Löyttyniemen mukaan palon syttymissyy ei ole vielä selvinnyt. Tuli roihusi kuitenkin eniten katon kulmalla sijaitsevassa ilmavaihtokonehuoneessa.
– Syttyminen on tietysti voinut tapahtua jossain muuallakin, mutta tämä tila paloi kovimmin, kun saavuimme paikalle, Löyttyniemi kertoi.
Hän ei osannut tarkkaan arvioida palosta aiheutuvia aineellisia vahinkoja mutta totesi, että rakennus kärsii sekä palo- että vesivahinkoja.
Löyttyniemi arveli, etteivät talon asukkaat pysty palaamaan vielä maanantai-iltana ainakaan ylimpien kerrosten asuntoihin, jotka sijaitsevat suoraan palaneen katon osan alapuolella.
Viisikerroksinen asuintalo sijaitsee Kasarmikadun ja Hallituskadun kulmassa. Rakennuksessa on 24 asuinhuoneistoa. Voimakas savunmuodostus ja pitkälle näkyvä kattoroihu keräsi paikalle runsaasti katsojia.
”Tärisen huolesta eläinten puolesta”
Palavan rakennuksen kolmannessa kerroksessa asuva Tiina Kilpinen havahtui tilanteeseen vasta, kun häneen oveensa tultiin hakkaamaan ja huudettiin tulipaloa. Hän ehti ottaa mukaansa koiransa. Kotiin jäi vielä kaksi kissaa, kolme marsua.
– Mä tärisen siitä huolesta, kun siellä on niitä eläimiä. Ei se materiaali, vaan ne eläimet, Kilpinen sanoi Ylelle palopaikalla.
Seuraavan yön Kilpinen viettää kaverinsa äidin luona.
Päivitetty tuoreilla tiedoilla kello 22.58.