Tiedätkö, kuka tässä tuulettaa? Tässä on tämän hetken tehokkain suomalaisjääkiekkoilija Euroopassa.
Hän on Antti Suomela. Espoolainen voitti viime kaudella Ruotsin liigan maali- ja pistepörssin. Nyt hän johtaa Sveitsin liigan pistepörssiä.
Antti Suomela loistaa Euroopan kärkisarjoissa. Suomela on takonut Lausannessa 11 tehopistettä (4+7) yhdeksässä ottelussa.
Antti Suomela näkee Sveitsin onnistumiset jatkumona viime kauteen. Onnistumisten myötä Suomela on uskaltanut toteuttaa itseään jääkiekkokaukalossa.
– Olen tavallaan aina tiennyt, mihin pystyn. Onnistuminen on monen asian summa, mutta itselläni se vaati, että meni hetken aikaa hyvin. Sitten pystyin luottamaan itseeni, että osaan, Suomela kuvailee Yle Urheilulle.
SM-liigassa joukkueiden parhaat pisteidentekijät käyttävät kultaista kypärää. Sveitsissä puolestaan joukkueiden parhaat pistemiehet erottaa kaukalossa liekkikypärästä.
Suomelan mukaan on periaatteessa ihan sama, onko päässä normaali vai liekkikypärä. Yksi asia on kuitenkin mietityttänyt.
– Vähän huonosti se on toistaiseksi istunut päähän. Pitää fiksata, jos joudun käyttämään jatkossa, Suomela sanoo.
Pettymys Leijonissa huippuhetkien välissä
Leijonat lähti puolustamaan viime keväänä maailmanmestaruutta MM-kotikisoissa Tampereella. Suomelaan kohdistuivat kovat odotukset. Ruotsissa paukuteltujen ennätyslukemien jälkeen hänen piti olla yksi Suomen avainpelaajista.
Hänet asetettiin kakkosketjun sentteriksi. Suomela ei päässyt kuitenkaan MM-turnauksessa samanlaiseen lentoon kuin seurajoukkueessa Ruotsissa.
Leijonien tie päättyi jo puolivälierissä.
– On vaikea sanoa yksittäistä syytä, miksi meni niin kuin meni. Olisin halunnut auttaa enemmän joukkuetta kuin mihin pystyin, Suomela sanoo MM-kotikisoista.
Suomela pelasi MM-avauksessa Yhdysvaltoja vastaan, mutta huilasi sen jälkeen kolme ottelua alaraajavamman takia. Loukkaantumisella hän ei halua kuitenkaan MM-kisojen tapahtumia selitellä.
– Takaraivossa se oli, mutta takaisin tullessa se ei vaikuttanut enää. Loukkaantumisella ei ollut merkitystä sen jälkeen, kun tulin takaisin, Suomela kertoo.
NHL-takaiskulle selvä syy
29-vuotias Suomela palasi Euroopan kaukaloihin Pohjois-Amerikasta kaksi vuotta sitten. Vahvasta alusta huolimatta Suomela ei onnistunut kuitenkaan koskaan murtautumaan lopullisesti NHL-joukkueiden kokoonpanoon.
Suomelalle jäi Pohjois-Amerikan reissusta hampaankoloon, että hänen olisi pitänyt olla parempi maailman parhaiden pelaajien keskellä.
– Jossain pitäisi olla korvaamaton. On se sitten maalinteko, alivoima tai aloitukset tai mikä ikinä onkaan. Koen, että olin monessa jutussa hyvä tai ihan ookoo, mutta ihan ookoo ei riitä NHL:ssä. Pitää pystyä erottumaan joukosta. Se oli varmaan suurin syy, miksi en vakiinnuttanut paikkaa. En ollut omassa jengissäni paras millään osa-alueella, Suomela muistelee.
Suomela lähti NHL:ään vuonna 2018 SM-liigan pistekuninkaana JYPin riveistä. Hän oli perinteinen myöhäisherännäinen, joka puhkesi kukkaan myöhemmällä iällä.
JYPin urheilutoimenjohtajana tuolloin työskennellyt ja pitkään jääkiekkolahjakkuuksia arvioinut Jukka Holtari totesi SM-liigan pistepörssin voiton aikaan, että Suomelassa ei näkynyt NHL-potentiaalia vielä juniorivuosina. SM-liigassa loistaminen avasi kuitenkin oven NHL:ään.
NHL-mahdollisuuden avautuessa Suomela kiitteli kovasti Raimo Summasen ja Janne Hännisen apua. Samoja herroja Suomela kiittelee nyt, kun häneltä kysyy Euroopassa nähdyn huiman jäljen taustoista.
– Ilman hyviä pohjia on vaikea pelata pidemmän päälle hyvin, Suomela sanoo ratkaisevasta asiasta.
Jääkiekkovalmentaja Summanen ja pikaluistelun puolelta tuttu Hänninen ovat tarjonneet vuosien varrella yksilövalmennusta lukuisille suomalaisille jääkiekkoilijoille.
Suomelan mielestä Hännisellä ja Summasella on iso merkitys siinä, mihin asti hän on yltänyt jääkiekkoilijana. Urheilija on itse totta kai tehnyt kovimman työn, mutta Hänninen ja Summanen ovat antaneet oikeita vinkkejä harjoitteluun.
– Peli menee koko ajan nopeammaksi. Reagointi ja luistelutaito pitää säilyttää sekä kehittää. Se on ollut itselläni suurin juttu. Olen tullut nopeammaksi ja pystynyt pelaamaan enemmän, Suomela kuvailee.
Sveitsin hintataso yllätti heti
Paluu NHL:ään ei pyöri Suomelan mielessä tällä hetkellä jatkuvasti, vaikka varmasti huippuotteiden jatkuessa paluu maailman parhaiden pelaajien liigaan voisi olla mahdollista.
Nyt hän keskittyy auttamaan Lausannea menestymään ja menemään niin pitkälle kuin mahdollista kevään aikana. Sveitsiin Suomela ja hänen tyttöystävänsä ovat kotiutuneet erittäin hyvin.
– Tekeminen ei lopu. Kelit ovat hyvät. Maisemat ovat uskomattomat. Ei ole kyllä ollut itselläni päivää, ettei olisi viihtynyt. Kaikki on tehty pelaajille niin, että täällä on helppo olla, Suomela kiittelee.
Sveitsi tunnetaan yhtenä maailman kalleimmista maista. Lausanne on puolestaan yksi Euroopan kalleimmista kaupungeista. Se pääsi yllättämään myös suomalaistulokkaan.
– Ostettiin minulle ja tyttöystävälle muutaman päivän ruuat. Siihen Suomessa saisi menemään ehkä reilun satasen. Täällä meni kolmesataa yhtäkkiä. Katsoin, että oho, on täällä pikkaisen kalliimpaa. Totta kai oli kuullut, että on kalliimpaa kuin Suomessa. Sen vasta sitten tajusi kassalla, Suomela kertoo.
Toki Suomelalla lienee myös jatkossa entistä pulleampi lompakko. Ruotsalaislehti Aftonbladet kirjoitti helmikuussa, että Suomela haluaisi tienata Sveitsissä 350 000 frangia (noin 351 000 euroa), jonka päälle hän saisi vielä seuralta asunnon ja auton.