Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsitellään tänään Juupajoella tammikuussa tapahtunutta piiritystilannetta.
Keski-ikäistä miestä syytetään törkeästä pahoinpitelystä, vapaudenriistosta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta. Nämä syytekohdat koskevat tammikuussa tapahtunutta piiritystilannetta.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan mies kohdisti puolisoonsa väkivaltaa. Syyttäjän mukaan syytetty on käyttänyt pahoinpitelyssä muun muassa teräasetta.
Lisäksi miehelle luetaan syytteet aikaisemmin tapahtuneesta vaaran aiheuttamisesta ja eläinsuojelurikoksesta. Eläinsuojelurikoksesta syytetään myös miehen puolisoa.
Iso piiritystilanne
Tapahtumat käynnistyivät 15. tammikuuta, kun poliisi sai kotihälytystehtävän yksityisasuntoon Juupajoelle. Ulkopuolinen henkilö oli tehnyt ilmoituksen lähisuhdeväkivallasta hätäkeskukseen.
Poliisi lähti selvittämään asiaa, jonka jälkeen tilanne muodostui piiritykseksi. Mies oli aseistautunut. Useiden tuntien neuvottelujen jälkeen hänet saatiin rauhallisesti ulos talosta.
Miehellä pitkä rikostausta
Miehellä on aikaisempaa rikostaustaa. Hänet on tuomittu lukuisista rikoksista, muun muassa rattijuopumuksesta, huumausainerikoksista, ampuma-aserikoksista ja pahoinpitelyistä.
Tuomioita miehellä on Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan käräjäoikeuksista, joista osa on vuosituhannen alusta. Osa tapauksista on edennyt Turun hovioikeuteen.
Nyt oikeudessa käsiteltävä piiritystilanne ei ole miehen kohdalla ensimmäinen laatuaan. Kaksi vuotta sitten Juupajoella nähtiin poliisioperaatio, joka muistuttaa tammikuista piiritystä.
Vuoden 2021 lokakuussa hätäkeskus välitti poliisille tehtävän mahdollisesta väkivaltarikoksesta Juupajoella. Kun poliisi saapui paikalle, vammoja saanut uhri ei enää ollut asunnossa. Poliisi eristi alueen, ja mies uhkasi räjäyttää hallussaan olleet räjähdysaineet, jos poliisi ei poistu paikalta.
Piiritys kesti yön yli, ja poliisi sai miehen ulos asunnosta neuvottelemalla.