Hyppää sisältöön

Hämeenlinnan sitkeä kerrostalopalo syttyi aamulla uudelleen, 27 ihmistä vietti yön hätämajoituksessa

Palavasta kerrostalosta äkkilähdön saanut Juno Olkkola vietti yönsä lemmikkeineen hotellissa: ”Siellä nukuttiin sulassa sovussa ja aamupala oli hyvä.”

Palon alkuperäinen syttymissyy ei ole vielä selvinnyt. Tiistaina aamulla jälkisammutus ja -vartiointi jatkuivat.
Riitta Tapiomäki,
Anne-Maria Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hämeenlinnan keskustassa maanantaina syttyneen kerrostalon katolla kyti vielä tiistaina aamulla palopesäkkeitä. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen palomestari Markus Majuri kertoo, että tarkoituksena oli siirtää jälkivartiointi isännöitsijälle, kun palaneissa kattorakenteissa havaittiin aamuyhdeksän jälkeen uudelleen kyteviä pesäkkeitä.

– Varsinaisen palon leviämisen potentiaalia ei tässä vaiheessa enää merkittävästi ole, mutta paikallisen liikennehaitan lisäksi palopaikka työllistää vielä jonkin verran pelastuslaitosta.

Majurin mukaan palopaikan raivaus saadaan valmiiksi, kunhan paikalle saadaan järeämpää raivauskalustoa.

– Tehtiin aamupäivällä alustava aikataulu niin, että puolenpäivän aikaan aloitettaisiin palontutkinta. Tavoitteena on, että pari tuntia tutkinnan jälkeen voidaan luovuttaa kiinteistö takaisin isännöitsijälle.

Myöhemmin alkuiltapäivästä Majuri kertoi, että paikalla on käynnissä tekninen palontutkinta, sekä jälkiraivaustyöt. Alustavan arvion mukaan talo voidaan luovuttaa isännöitsijälle iltapäivän aikana.

Rakennuksen A-rappu kärsi pahiten palossa

Milloin asukkaat pääsevät palaamaan takaisin koteihinsa?

– Rakennuksessa on kolme eri rappua, ja pahiten palanut osa on A-rappu. Se on toistaiseksi pois asuinkäytöstä. Kun saadaan kiinteistö isännöitsijälle, niin hän voi alkaa organisoida, kuinka nopeasti asukkaat pääsevät hakemaan asunnoista omia, välttämättömiä tavaroita.

Palomestari Markus Majurin mukaan B-rappu on myös pois pelistä jonkin aikaa, koska sen ilmastointi on palaneessa A-rapussa. Rakennuksen C-rapussa liikkuu palomiehiä, koska sitä kautta kuljetaan katolle. Muuten C-rapun asunnot ovat asumiskuntoisia.

Kerrostalon yläkerrassa on ollut muun muassa irtaimistovarastoja ja hissien konehuone eli se on ollut varasto- ja tekninen kerros. Ylimmissä kerroksissa on vesivahinkoja. Isännöitsijä selvittää vahinkojen laajuuden, sanoo Majuri.

Kriisiapua ja hätämajoitusta

Tulipalosta kärsineen talon asukkaiden lisäksi hätämajoitusta tarvitsivat naapuritalon asukkaat, sillä savun muodostus oli voimakasta. Osa löysi majoituksen ystävien ja sukulaisten avulla. Oma Hämeen kriisipäivystyksen kautta 27 henkilöä vietti yönsä hätämajoituksessa hotellissa.

Tiistain aikana on tarkoitus selvittää kuinka moni tarvitsee pidemmäksi aikaa majoitusta. Henkisen tuen antaminen aloitettiin jo illalla. Paikalla oli sekä SPR:n henkisen tuen yksikkö että Oma Hämeen kriisipäivystyksen työntekijöitä.

Oma Hämeen perhe-, sosiaali- ja vammaispalvelujen toimialajohtaja Marika Paasikoski-Junninen kertoo, että kartoitus siitä mitä apua itse kukin tarvitsee, on parhaillaan käynnissä.

Tältä näytti maanantaina 2.10.2023, kun kerrostalon katon palo oli voimakkaimmillaan.

Yö hotellissa lemmikkien kanssa

Yksi palavasta kerrostalosta äkkilähdön saanut on hämeenlinnalainen Juno Olkkola. Olkkolan koti oli pahiten palaneen A-rapun kolmannessa kerroksessa.

– Koira kainaloon ja ulos. Kissat ja marsut jäivät siinä vaiheessa vielä kotiin. Tiskikonekin jäi täyttämättä loppuun ja valot palamaan. Vielä ne näkyvät palavan, että jotain positiivista, Olkkola kertoi tiistaina aamupäivällä katsellessaan palaneen kotinsa ikkunoita.

Kissat ja marsut voitiin hakea pois asunnosta illan aikana. Yöksi Olkkola lemmikkeineen pääsi keskustan hotelliin.

– Siellä me nukuttiin sulassa sovussa ja aamupala oli hyvä. Annan pisteet Suomen Punaiselle Ristille ja kriisityöntekijöille, että homma hoitui kyllä hyvin, mutta Lumon kavereita ei ole näkynyt.

– Ilmeisesti tämän päivän aikana tulee joku tiedoksianto, mutta me ollaan Lumo Kotien sivuilla illalla olleen yleisen tiedotteen varassa.

Lemmikkiensä kanssa palosta selvinnyt Olkkola kertoo, että heille kävi ihan onnellisesti. Tavaraahan saa uutta ostettua aina ja vakuutus korvaa.

– Onhan tämä shokki monelle, kun sitä ei usko tapahtuvan omalle kohdalle.

Poliisi toivoo yleisöltä kuvia ja videoita

Kasarmikadun ja Hallituskadun kulmassa sijaitsevan kerrostalon katto syttyi maanantaina ennen iltaseitsemää ilmiliekkeihin. Asukkaat evakuoitiin ja pelastuslaitos sai palon hallintaan kahdeksan aikaan illalla.

Tutkinnanjohtaja Marko Mäkinen Hämeen poliisista kertoo, että heidän on tarkoitus aloittaa palopaikan tutkinta puolenpäivän maissa.

Poliisi pyytää palaneen kiinteistön asukkaita ja myös lähitalojen asukkaita ilmoittamaan poliisille mahdolliset paloon liittyvät havainnot sekä ottamaan yhteyttä tutkintatoimenpiteiden suorittamiseksi.

Yhteydenotot pyydetään tekemään puhelimitse puhelinnumeroon 0295 437 746. Lisäksi Hämeen poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä ja mahdollista kuvamateriaalia tulipalosta.

Erityisesti poliisia kiinnostaa maanantain 2.10.2023 kello 18.40–18.50 välisen ajan tapahtumat. Valokuvat ja videot voi toimittaa tämän linkin kautta.

Suosittelemme