Puolustuskonserni Patrian muutosneuvottelut ovat päättyneet. Olennaiset muutokset kohdistuvat lähes 300 työntekijän nykyiseen tehtävänkuvaan. Uuden organisaation käyttöönotto voi johtaa enintään 56 henkilön irtisanomiseen. Lisäksi henkilöiden irtisanomisia voi seurata, jos henkilö ei ota vastaan tarjottua uutta työtehtävää.
Patria käynnisti muutosneuvottelut elokuussa. Neuvottelujen piirissä olevaa henkilöstöä oli yhteensä noin 1 190.
Neuvottelut kohdistuivat esihenkilöihin ja eri toimihenkilöryhmiin eikä mukana ollut juurikaan työntekijöiden henkilöstöryhmän tehtäviä.
Patrian mukaan neuvottelujen piirissä olevaa henkilöstöä työskentelee erityisesti Jämsän Hallissa, Hämeenlinnassa, Nokian Linnavuoressa ja Tampereella sekä myös muissa Patrian toimipisteissä.