Hyppää sisältöön

”Tässä tämä karmiva kokonaisuus”, sanoi kaupunginjohtaja – Jämsä säästämässä rajusti, neljä koulua kiinni

Jämsän kaupunki suunnittelee taloushistoriansa suurimpia säästöjä saadakseen taloutensa tasapainoon.

Vanha rappauspintainen vaaleankeltainen kolmikerroksinen koulurakennus, jonka pihassa on jalkapallomaali ja kiipeilyteline.
Koskenpään kyläkoulu on yksi lakkautuslistalla olevista neljästä koulusta. Kuva: Timo Hytönen / Yle
Riikka Pennanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jämsän kaupunginjohtaja Hanna Helaste kertoi kaupungin talousohjelmasta ja suunnitelluista säästötoimenpiteistä tiistaiaamuna medialle. Kaupunginhallitus hyväksyi esitellyn säästöpaketin liki yksimielisesti eilen.

– Tässä on tämä karmiva kokonaisuus, Helaste totesi esittelynsä lopuksi.

Viesti oli selvä: jos halutaan välttää kriisikunnaksi ajautuminen, säästötoimiin on ryhdyttävä jo kuluvana vuonna.

Säästötarve on Jämsässä ollut jo pitkään tiedossa, mutta tarvittavia päätöksiä ei ole tehty.

– Me emme ole pystyneet yksimielisesti päättämään rakenteen muuttamisesta. Nyt se tulee näin karvaalla tavalla sitten esille, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti (sd.).

Kaupungin talous on tarkoitus saada tasapainoon vuoteen 2027 mennessä.

Suurimmat leikkaukset osuvat lapsiin ja nuoriin

Suurimmat liki 4,5 miljoonan euron säästöt kohdistuvat sivistystoimeen.

Kaupunki lakkauttaisi Koskenpään, Länkipohjan ja Juokslahden koulut 1.8.2025 ja Kaipolan koulun elokuussa 2026.

Jämsään jäisi kolme koulua, joille suunnitellaan uudet oppilaaksiottoalueet.

Liikuntapainotteisen luokan lopetus, kirjastoautosta luopuminen jo ensi vuoden alkupuoliskolla, lukion hanketoiminnan lopetus ja tuntikehyksen leikkaaminen. Lista säästöistä on pitkä.

Jykevä harmaa kivirakennus.
Kaupunki suunnittelee vuodesta 1993 lähtien kulttuuritilana toimineesta Kivipankista luopumista. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

– Sivistystoimen budjetista 93 prosenttia kohdistuu alle 20-vuotiaisiin. Ei ole mahdollista rakentaa säästöohjelmaa niin, etteivät säästöt osu lapsiin ja nuoriin. Olen pahoillani, sanoo sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen.

Päiväkotipaikkoja vähennetään, sillä lapsien määrä kunnassa laskee. Ensi vuonna edessä olisi Peiponpesän päiväkodin lakkautus. Puukilan ja Hallin päiväkodit muutettaisiin kaksiryhmäisiksi.

Myös vapaa-aikapalvelut kutistuvat. Suunnitelmien mukaan Kivipankki pannaan myyntiin, liikennepuistosta luovutaan ja uimahallin aukioloaikoja karsitaan.

Henkilöstö vähenee eläköitymällä

Henkilöstön määrää on tarkoitus vähentää eläköitymisillä ja työtehtäviä yhdistelemällä noin 60:lla seuraavan neljän vuoden aikana. Mittavia irtisanomisia ei siis ole suunnitelmissa.

Kunnallisveroa suunnitellaan nostettavaksi yli puolella prosenttiyksiköllä. Ensi vuonna veroprosentti olisi 8,9. Myös kiinteistöveroa nostetaan.

– Ei oikein löydy sellaista, ketä nämä säästöt eivät koskisi, sanoo Poti.

Toimialat tekevät suunnitelman pohjalta vielä tarkemmat talousarvionsa. Lopullisen päätöksen Jämsän talousarviosta tekee valtuusto joulukuussa.

Säästötoimenpiteistä kerrotaan kuntalaisille ja valtuustolle striimattavassa tiedotustilaisuudessa torstaina 5. lokakuuta klo 18.30 alkaen.

Voit keskustella aiheesta 4.10.2023 klo 23 saakka.

Suosittelemme