Hyppää sisältöön

25 500 taloutta oli sähköttä Espoossa: kauppakeskus pimeni, uimahalli tyhjennettiin

Sähkökatko koski Espoon läntisiä osia. Tilanteen seurauksena Espoonlahdessa sijaitseva kauppakeskus tyhjennettiin asiakkaista.

Caruna.
Carunan mukaan sähköhäiriö alkoi noin kello yksi iltapäivällä. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Clarissa Jäärni,
Rosa Lehtokari
Avaa Yle-sovelluksessa

Espoossa oli tiistaina iltapäivällä yli 25 500 talouden sähkökatko. Kello 17 aikaan tilanne on normalisoitunut, selviää sähkönjakeluyhtiö Carunan häiriökartasta.

Poikkeuksellinen katkos kesti kaikkiaan noin neljän tunnin ajan.

Laaja sähkökatkos oli tiistaina käynnissä Soukan, Laurinlahden, Espoonlahden, Kivenlahden, Saunalahden, Nöykkiön, Tillinmäen, Latokasken, Kurttilan ja Vanttilan alueilla.

– Saimme tiedon sähkökatkosta klo 12.55. Kyseessä on vika 110 kilovoltin verkossa, vian tarkempi selvitys on käynnissä, kertoo Carunan käyttökeskuspäällikkö Kimmo Vainiola tiedotteessa.

Carunan käyttötoiminnan johtaja Jörgen Dahlqvist kertoi noin kello 14 jälkeen, että vian syytä ei tiedetä.

– Parhaillaan palautellaan sähköjä varayhteyksien kautta.

Dahlqvistin mukaan tuolloin oli vielä liian aikaista arvioida, mihin mennessä kaikille on saatu sähköt palautettua.

– Ei tämä nyt iltaan asti kestä, jos ei tule jotain täysin yllättävää vastaan.

Grafiikka näyttää Espoon sähkökatkon vaikutusalueen kello 14 kartalla.
Grafiikka näyttää Espoon sähkökatkon vaikutusalueen kello 14 kartalla. Kuva: Samuli Huttunen / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Kauppakeskus Lippulaiva tyhjennettiin

Espoonlahdessa sijaitseva ostoskeskus Lippulaiva joutui tyhjentämään tilansa kaikista asiakkaistaan.

K-Supermarket Lippulaivan kauppias Juuso Österman kertoo, että myös ruokakauppa on tyhjennetty ihmisistä.

Tilat ovat Östermanin mukaan täysin pimeänä.

– Tällä hetkellä olemme saaneet suljettuihin tiloihin kaikki pakasteet, siellähän ne kestävät muutamia tunteja kylmänä. Jos tämä tosiaan kestää neljä tuntia, sitten alkaa tulla ongelmia, Österman kertoi alkuiltapäivästä.

Folk som står utanför ett stort köpcenter.
Espoonlahdessa sijaitseva ostoskeskus Lippulaiva jouduttiin tyhjentämään asiakkaista. Ostoskekuksen edusta kuvattiin keväällä 2022. Kuva: Carina Bruun / Yle

– Pian sähkökatkon alkamisen jälkeen todettiin, että enää ei ole asiakkaiden turvallista olla tiloissa, aloitimme evakuoinnin ja tyhjensimme asiakkaista ostoskeskuksen, kertoo Lippulaiva-ostoskeskuksen johtaja Karoliina Hurmerinta.

Hän ei osaa arvioita evakuoitujen ihmisten tarkkaa määrää. Kauppakeskuksessa oli Hurmerinnan mukaan normaali arkipäivän asiointimäärä asiakkaita.

Hurmerinnan mukaan sähkökatkosta ei aiheutunut vaaratilannetta kenellekään.

Kaikki kauppakeskuksen liikkeet ovat tällä hetkellä suljettuina. Myynti ei ole mahdollista sähkökatkon aikana.

– Mitkään laitteet, esimerkiksi kassat, eivät toimi.

Kauppakeskus Lippulaivan yhteydessä sijaitsee myös Espoonlahden metroasema. HSL poikkeusinfosta selviää, että metroliikenne toimii sähkökatkoksesta huolimatta normaalisti.

Uimahalli kiinni, koulutyö jatkuu sähkökatkosta huolimatta

Soukan koulun sähköt menivät poikki noin kello 13. Rehtori Velijussi Kyllijoen mukaan tämä ei vaikuta juurikaan koulupäivän kulkuun.

Kuulutusjärjestelmä toimii sähkökatkosta huolimatta ja sen kautta on viestitetty oppilaille sähkökatkosta.

Espoonlahden uimahallista kerrottiin Yle Uutisille, että uimahalli joudutaan tyhjentämään ja sulkemaan.

Suosittelemme