Hyppää sisältöön

Kriisiin ajautuneen SAS:n suuromistajaksi nousee Air France-KLM – poistuu pörssistä ja osakkeet menettävät arvonsa

Konkurssiuhan alla oleva SAS ilmoittaa keränneensä uusina investointeina yli miljardi euroa uudelleenjärjestelyään varten.

SAS:n Airbus A320.
SAS:n A320 nousee Barcelonan lentoasemalta. Kuva: AOP
Yrjö Kokkonen,
Anna Näveri
Avaa Yle-sovelluksessa

Ranskalais-hollantilainen lentoyhtiö Air France-KLM on nousemassa pohjoismaisen lentoyhtiön yhdeksi suuromistajiksi, SAS kertoo tiedotustilaisuudessaan.

Myös sijoitusyhtiöt Castlelake sekä Lind Invest sekä Tanskan valtio ovat lisäämässä omistustaan SAS:ssä.

Uudelleenjärjestelyn myötä suurimmaksi omistajaksi edellä mainituista nousee Castlelake, jonka osuus nousee 32 prosenttiin, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Tanskan valtion omistusosuudeksi tulee SVT:n mukaan liki 26 prosenttia ja Air France-KLM:n osuudeksi liki 20 prosenttia.

Konkurssin partaalle ajautunut SAS ilmoittaa keränneensä uusina investointeina 12,9 miljardia Ruotsin kruunua (noin 1,3 miljardia euroa) uudelleenjärjestelyään varten.

Yhtiö haki vuonna 2022 konkurssisuojaa Yhdysvalloista niin sanotun chapter 11 -menettelyn kautta.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan Ruotsin ja Norjan valtiot eivät ole kiinnostuneita lisäämään rahoitustaan yhtiössä.

Piensijoittajille tappio

Edessä on myös poistuminen pörssistä, kertovat SVT ja Norjan yleisradioyhtiö NRK.

SAS on listattu Kööpenhaminan, Oslon ja Tukholman pörsseihin. Pörssistä poistuminen tapahtuu NRK:n mukaan ensi vuonna ja samalla nykyiset osakkeenomistajat menettävät omistamiensa osakkeiden arvon.

SVT kuvailee, että piensijoittajille edessä on tappio, sillä osakkeiden arvo mitätöityy pörssistä poistumisen myötä.

SAS:llä on NRK:n mukaan 255 000 osakkeenomistajaa.

Lähde: Reuters

Korjaus: Air France ja KLM ovat yhdistyneet, eli kyse on yhdestä lentoyhtiöstä ei kahdesta.

Suosittelemme