Hyppää sisältöön

Yhdysvaltain edustajainhuoneessa tehtiin historiaa: republikaanipuheenjohtaja äänestettiin ulos

Kevin McCarthy sai republikaanien radikaalisiiven vihat niskaansa, kun hän ajoi lakipaketin läpi demokraattien tuella.

Inka Haukka
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain edustajainhuoneessa republikaani Kevin McCarthy on äänestetty pois puheenjohtajan paikalta.

216 edustajaa äänesti McCarthyn poistamisen puolesta ja 210 vastaan. Kahdeksan republikaania äänesti 208 demokraattiedustajan ohella McCarthyn erottamisen puolesta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta Yhdysvaltain historiassa, kun edustajainhuoneen puhemies on pakotettu jättämään tehtävänsä.

Kun äänestystulos oli valmistunut, McCarthy käänsi päänsä taaksepäin ja naurahti. Muutama edustaja käveli hänen luokseen ja kätteli republikaania.

Edustajainhuoneen puheenjohtajan tehtävät ottaa väliaikaisesti hoidettavakseen Pohjois-Carolinaa kongressissa edustava Patrick McHenry. Hän äänesti McCarthyn erottamista vastaan.

Biden kehotti valitsemaan uuden puhemiehen pikaisesti

Esityksen McCarthyn syrjäyttämiseksi teki republikaanien äärilaidan edustaja Matt Gaetz.

Gaetz on johtohahmoja republikaanien laitaoikeistoblokissa, joka pyrki viime viikolla saamaan läpi uusia leikkauskohteita vastineeksi liittovaltion hallinnon sulun estäneen lakipaketin läpimenolle.

McCarthy sai republikaanien radikaalisiiven vihat niskaansa, kun hän ajoi lakipaketin läpi demokraattien tuella.

– Syy siihen, miksi Kevin McCarthy kaatui tänään on siinä, ettei kukaan luota Kevin McCarthyyn, Gaetz sanoi äänestyksen jälkeen.

Republikaaniedustaja Matt Gaetz uskoo, että hän saa tarpeeksi tukea Kevin McCarthyn savustamiseksi pois paikaltaan.
Äärilaidan republikaaniedustaja Matt Gaetz. Kuva: Shawn Thew / EPA

Edustajainhuone ei voi käytännössä jatkaa työtään ennen kuin uusi puhemies on valittu. Presidentti Joe Biden vetosikin edustajainhuonetta toimimaan puhemiesvalinnassaan nopeasti.

Republikaaniedustajat kertoivat aikovansa äänestää ensi viikolla puolueen uudesta puheenjohtajasta.

McCarthy ei hae uudelleen pestiä

McCarthy piti aamuyöllä Suomen aikaa lyhyen lehdistötilaisuuden, jossa hän vahvisti, ettei aio hakea enää puhemieheksi. Hän turvautui mustaan huumoriin kommentoidessaan tappiotaan.

– Tein historiaa, eikö vain? kalifornialainen veisteli.

McCarthy vahvisti lisäksi sitoumustaan Yhdysvaltain Ukraina-tuen jatkolle – asia, jota erityisesti hänet syrjäyttänyt puolueen radikaalisiipi on kyseenalaistanut.

Samalle joukkiolle McCarthylla oli myös tyly viestinsä.

– En ole aivan varma, haluavatko nämä henkilöt olla aikaansaavia.

Hän pohti myös lyhyen, mutta myrskyisän puheenjohtajuutensa vaikutuksia perheeseensä.

– Äiti-parka. Uskoisin, että tämä työ on aina vaikeampaa läheisillesi.

Suosittelemme