Hyppää sisältöön

Lehdenjakaja herätti perheen yöllä ja pelasti heidät omakotitalon tulipalosta Tyrnävällä

Omakotitalo paloi asuinkelvottomaksi, mutta koko perhe saatiin pelastettua.

Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitos yhdistyivät Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokseksi 1.1.2023. Paloautojen kyljessä uudet teippaukset
Lehdanjakaja herätti perheen ja kaikki onnistuivat pakenemaan palavasta talosta. Kuvituskuva. Kuva: Paulus Markkula / Yle
Essi Markkula

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai keskiviikkoyönä hälytyksen rakennuspaloon Tyrnävän Nikulantielle.

Lehdenjakaja oli havainnut omakotitalon katolta nousevan savua ja mennyt herättämään talossa asuvan perheen. Lehdenjakajan ansiosta koko perhe pääsi pakenemaan ulos talon katon palaessa jo liekillä.

Perheen kissa jäi sisälle taloon, mutta ensimmäisenä paikalle saapunut Kempeleen paloaseman yksikkö teki savusukelluksen rakennukseen ja onnistui pelastamaan myös kissan.

Ensimmäisen yksikön päästessä paikalle talon katto paloi jo voimakkaasti. Myös talon sisällä oli savua, mutta palo ei ollut levinnyt vielä sinne. Paikalle hälytettiin 3 pelastusyksikköä, 2 säiliöautoa, puomitikasauto ja raivausauto.

Talon katto tuhoutui tulipalossa täysin. Asuntoon tuli runsaasti savua ja hieman sammutusvettä.

Tulipalo saatiin sammutettua keskiviikkoaamun aikana, mutta omakotitalo vaurioitui palossa asuinkelvottomaan kuntoon.

Suosittelemme