Valtakunnallinen kulttuurikasvatusohjelma, Taidetestaajat, jatkuu myös lukuvuosina 2024–27.
Vuonna 2017 käynnistynyttä ohjelmaa rahoittaneet Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat päättäneet jatkaa toiminnan rahoittamista. Tavoitteena on edelleen toiminnan vakiinnuttaminen ja saaminen valtion budjettiin.
Eduskunta on osallistunut rahoitukseen vuodesta 2020 lähtien noin 15 % osuudella.
Taidetestaajat -ohjelma tavoittaa koko kahdeksasluokkalaisten ikäluokan opettajineen, lähes 70 000 henkilöä, ympäri Suomen. Toiminnan tavoitteena on purkaa myytti taiteesta vaikeana lajina ja tarjota sen sivussa nuorille ikimuistoisia taidekokemuksia.
Taidetestaajille pyritään järjestämään maksuton kulttuurielämys 1–2 kertaa vuodessa. Taidevierailuihin liittyy myös elämystä syventäviä tehtäviä ja mahdollisuus jakaa omia mielipiteitään ja oivalluksiaan. Nuorten taidearviot julkaistaan reaaliajassa netissä.
Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen sanoo tänään julkaistussa tiedotteessa, että Taidetestaajien toiminnan suurin ansio on se, että kulttuurikasvatus tavoittaa kokonaisen ikäluokan, eikä yhtäkään kahdeksasluokkalaista jätetä ulkopuolelle.
– Nuorten antama palaute sekä osallistuminen aktiivisena yleisönä antaa paljon paitsi heille itselleen, myös Suomen taidekentälle, Keskinen sanoo.
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto vastaa toiminnan käytännönjärjestelyistä. Kuluvana lukuvuonna 2023–24 ohjelma toteuttaa yli 140 000 taidevierailua, mikä on tähänastinen ennätys.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 5. lokakuuta kello 23:een saakka.