Ukrainan ilmoittamista päiväkohtaisista Venäjän tappioista on kesän ja syksyn aikana noussut esiin yksi aselaji: tykistö.
Ukraina ilmoitti tänään tuhonneensa 47 tykistöjärjestelmää, eilen 40 ja toissapäivänä 48.
Jos Ukrainan lukuja on uskominen, on se tuhonnut 1460 venäläistä tykistöyksikköä elokuun 15. päivän ja lokakuun 4. päivän välillä.
Määrä on valtava. Suomella on noin 1500 tykkiä ja se tunnetaan tykistön suurvaltana. Ukraina on siis kertonut tuhonneensa suunnilleen koko Suomen tykistön verran materiaalia noin puolessatoista kuukaudessa. Edellisiltä kuukausilta lukemat ovat kutakuinkin samanlaisia.
”Tykistö on sodan Jumala”, kerrotaan Neuvostoliiton hirmuhallitsija Josef Stalinin tokaisseen. Totta tai tarua, tykistö muodostaa yhä Venäjän sodankäynnin selkärangan.
Tämän selkärangan Ukraina pyrkii nyt murtamaan, ja on lukujen perusteella onnistumassa siinä hämmästyttävän hyvin.
Voimatasapaino siirtymässä Ukrainalle tykistösodassa
Voivatko luvut olla todellisia? Kysyimme tätä ja tykistön merkitystä Ukrainassa käytävässä sodasta Tykkimiehet ry:n toiminnanjohtaja, everstiluutnantti evp.Terho Mustoselta sekä tykistön tarkastaja, eversti Mika Holmalta.
– Siinä saattaa olla tiettyä päällekkäisyyttä, mutta kyllä se voi pitää paikkaansa. Ukrainan ilmoittavat luvut ovat melko luotettavia, Mustonen sanoo.
Mustonen tarkoittaa päällekäisyydellä sitä, että sama ase saatetaan raportoida useampaankin kertaan tuhotuksi. Epäselvyyttä tuottaa myös Ukrainan tapa ilmoittaa tuhotuiksi ”tykistöjärjestelmiä”. Tilasto ei paljasta tarkalleen, mitä on tuhottu, eikä sitä, mitä tykistöjärjestelmällä tarkoitetaan.
Holma on skeptisempi.
– Jos on tuollaiset lukemat joka kuukausi, niin ei voi varmaan pitää paikkaansa, Holma sanoo.
Sotapropagandalla on luultavasti osansa luvuissa.
Mustosen mukaan trendi on kuitenkin selvä. Ukraina on onnistunut tykistösodassa Venäjää vastaan.
– Onhan tilanne radikaalisti muuttunut siitä, missä oltiin vuosi sitten. Venäjälle tuotetut tappiot kielivät siitä, että tykistösodan voimatasapaino on kääntymässä Ukrainan puolelle, Mustonen sanoo.
Mustonen on myös kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Venäjän massiivisista tykistöiskuista ole kuultu viime aikoina.
Tykistöllä tuhotaan tykistöä
Ukrainan menestystä tykistösodassa ei voi selittää yhdellä tekijällä. Tärkeitä ovat esimerkiksi länneltä saadut tykit, jotka ovat tarkempia ja ampuvat pidemmälle kuin venäläiset tykit.
– Tykistöllä vaikutetaan tykistöön, Mustonen sanoo.
Hänen mukaansa Ukrainan taktiikkana on iskeä Venäjän tykistöön nimenomaan laajalla valikoimalla aseita.
Mustonen mainitsee, että raskaat raketinheittimet ovat tehokkaita tykistön tuhoamisessa. Tärkeitä ovat myös vastatykistötutkat, joita Ukraina on saanut länneltä. Ne ovat kuitenkin arvokkaita järjestelmiä, eikä Ukrainalla luultavasti ole niitä paljoakaan käytössä.
Tykistön tarkastaja, eversti Mika Holma lisää, että Ukraina on onnistunut myös tulenjohtamisessa. Ukrainalaiset siis onnistuvat löytämään vastustajat. Siinä tärkeässä roolissa ovat droonit, joista on tullut Ukrainan sodassa ilmiö.
– Ukraina käyttää vähäiset ampumatarvikkeensa oikein, Holma sanoo.
Mustonen uskoo, että Ukrainan kyky paikantaa Venäjän tykistöjärjestelmiä paranee jatkuvasti. Suurempi kysymys ovat ammukset, joita länsi ei ole saanut toimitettua Ukrainaan riittävästi.
Ukrainan on tuhottava Venäjän tykistöä edetäkseen
Tykistö on perinteisesti ollut Venäjällä ja Neuvostoliitossa tärkeä, ellei jopa tärkein, keino sotia. Lännen ja Venäjän tapa käyttää tykistöä eroaa kuitenkin radikaalisti toisistaan.
– Tykistön käyttö perustuu Venäjällä siihen, että ammutaan hirveästi. Jauhetaan joka ikinen neliö – se ei jätä mitään ehjäksi alueella, johon pyritään vaikuttamaan.
Mustosen mukaan tämä eroaa merkittävästi suomalaisesta ajattelusta.
– Täällä toimitaan niin, että halutaan keskittää ja ampua tarkasti.
Holma lisää, että jopa yli 70 prosenttia Venäjän tuottamista tappioista on aiheutettu epäsuorilla aseilla, eli esimerkiksi tykistöllä.
Venäjän massamainen tulenkäyttö on kuitenkin riskialtista. Jos Ukraina pystyy vaikuttamaan Venäjän huoltoketjuihin, eivätkä venäläiset saa toimitettua tarpeeksi ammuksia, ei heidän taktiikkansa toimi.
Mustosen mukaan Venäjällä on Ukrainassa iskukykyisin osa tykistöstään. Määristä ei ole kuitenkaan tarkkoja tietoja. Suurin osa käytettävästä Venäjän tykistöstä on kuitenkin Ukrainassa.
Mustonen sanoo, että Ukrainan on pakko tuhota Venäjän tykistöpelote, jos se haluaa onnistua vastahyökkäyksessään. Ukraina ei voi edetä tykistötulen alla.
– Yksittäinen sotilas ei kerta kaikkiaan pysty tekemään mitään ilman suojaa päällä. Ensimmäinen tehtävä on juuri eliminoida vastustajan tykistö. Muuten ei pysty operoimaan rintamalla.
Holma sanoo, että Venäjän tykistön tuhoaminen vaikuttaa Ukrainan sotatoimiin erityisesti kahdella tavalla. Ensinnäkin ukrainalaisille aiheutuu vähemmän tappioita ja toiseksi venäläiset eivät pysty estämään Ukrainan vastahyökkäyksiä.
– Vain tykistöllä päästään läpi. Sillä tehdään reikä venäläisten puolustukseen yhdessä muiden aselajien kanssa, Holma sanoo.
Ukrainalle ongelmia tuottaa ennen kaikkea krooninen ammuspula. Tykistökranaatteja ammutaan Ukrainassa valtavat määrät. Mustosen mukaan länsimaat eivät ole kuitenkaan halukkaita luovuttamaan tarvikkeita omista valmiusvarastoistaan.
– Pohja näkyy jo. Länsimaat eivät ole toimittaneet Ukrainalle ykkösjoukkojen tarvikkeita. Omista varastoista pidetään kiinni pahan päivän varalta.