Hyppää sisältöön

Hyvinvointialue: Länsi-Pohjan terveyspalvelujen ulkoistukselle on kolme vaihtoehtoa – muuttaa, mitätöidä tai irtisanoa sopimus

Lapin hyvinvointialue selvittää Länsi-Pohjan terveyspalvelujen ulkoistuksen tulevaisuutta. Aikaa työhön on lokakuun loppuun saakka.

Pariskunta on menossa ilmoittautumaan Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaalan palveluautomaatille marraskuussa 2021
Meri-Lapissa koko keskussairaala ja iso osa neljän kunnan perusterveydenhuollosta siirrettiin kuntien, sairaanhoitopiirin ja Mehiläisen perustamalle yhteisyritykselle vuonna 2018. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Riikka Rautiainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapin hyvinvointialueen täytyy päättää kuluvan kuun loppuun mennessä, mitä se aikoo tehdä niin sanotulle Länsi-Pohjan Mehiläis-sopimukselle.

– Aiempien selvitysten mukaan nykyinen sopimus on merkittävästi ristiriidassa uudistuneen lainsäädännön kanssa. Vaihtoehtoja on kolme: muuttaa sopimus uusien lakien mukaisiksi, todeta se mitättömäksi tai irtisanoa se, todetaan hyvinvointialueen tiedotteessa.

Hyvinvointialue on selvittänyt vaihtoehtoja sekä sisäisenä työnä että ulkopuolisten puolueettomien asiantuntijoiden kanssa. Samalla hyvinvointialue ja Mehiläinen Länsi-Pohja ovat käyneet neuvotteluja sopimuksen muuttamismahdollisuuksista. Selvitystöiden ja neuvottelujen etenemistä on seurannut aluehallituksen nimeämä poliittinen ohjausryhmä.

– Neuvotteluja on käyty aidossa yhteistyön hengesssä. Tahtotila sekä hyvinvointialueella että Mehiläinen Länsi-Pohjassa on, että saadaan aikaan molempia osapuolia tyydyttävä tulos, luonnehtii poliittisen ohjausryhmän vetäjä, aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio.

Hänen mukaansa neuvottelut ovat edenneet kalkkiviivoille, nyt edessä on loppurutistus.

Miljardiluokan ulkoistusta käsitellään loppukuusta

Hyvinvointialue on pyytänyt eri vaihtoehtojen lainmukaisuudesta lausunnot sosiaali- ja terveysministeriöltä ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan hankintoihin erikoistuneelta professori Kirsi-Maria Haloselta. Lisäksi selvityshenkilöt OTT Juha Karhu ja sairaalaneuvos, TtT Hannu Leskinen ovat valmistelleet sopimusta koskevan selvityksen toista vaihetta.

Aluehallitus päätti kokouksessaan keskiviikkona, että se käsittelee lausunnot seuraavassa kokouksessaan ensi maanantaina. Lopullisen Mehiläis-ulkoistusta koskevan päätöksen tekee aluevaltuusto lokakuun loppupuolella.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ja sen jäsenkunnat ulkoistivat vuonna 2018 terveyspalvelut Mehiläinen Länsi-Pohjan tuotettavaksi.

Suosittelemme