Oulun Hiirosessa viime marraskuussa tapahtuneen henkirikoksen oikeuskäsittelyssä vapautettiin eilen kaksi syytettyä, kertoo Kaleva.
Oulun käräjäoikeuden välipäätöksen mukaan kaksi miestä määrätään heti päästettäväksi vapaaksi, koska asiassa ei ole enää todennäköisiä syitä epäillä heitä ylitörkeistä rikoksista ja pitää heitä vangittuina.
Syyttäjä vaati alunperinneljälle henkilölle elinkautista vankeusrangaistusta 19-vuotiaan oululaisnaisen murhasta. Syyttäjän mukaan naista kohtaan käytettiin erityisen raakaa ja julmaa väkivaltaa ja häntä kidutettiin päivien ajan.
Oulun käräjäoikeus määräsi keskiviikkona vuosina 1977 ja 1990 syntyneet miehet päästettäväksi heti vapaaksi.
Kaksi muuta syytettyä, vuonna 1982 syntynyt nainen ja vuonna 1983 syntynyt mies pysyvät vielä vangittuina ja ovat edelleen todennäköisin syin epäiltyinä murhasta.
Henkirikosasian käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa 14. syyskuuta. Käräjäoikeus antaa tuomion asiassa 18. lokakuuta.