Hyppää sisältöön

Tiktokissa leviää niin hienovarainen kiusaamisen muoto, ettei sitä välttämättä tajua – ”Oikeasti pelkää jo, milloin oma pärstä näkyy siellä”

Sosiaalisen median shippaamistilit ovat Tiktokin nouseva trendi. Niissä kahden henkilön kuvat yhdistetään pariksi, usein ilman lupaa. Osalle ihmisistä tilit ovat hyvä läppä, toisille kiusaamista.

Useimmiten shippaamisessa on kyse romanttisilla ihmissuhteilla spekuloimisesta. Kuvat yhdistäen voi liittää pariskunnaksi kenet tahansa. Shippaamistilit jakavat Hämeenlinnan Kaurialan koulun ja Riihimäen Pohjolanrinteen koulun oppilaiden mielipiteitä.
Leena-Kaisa Laakso

Somen shippaamistilit ovat kovassa nousussa myös koulumaailmassa. Tileillä yhdistetään kuvien avulla pariksi kaksi henkilöä, usein ilman heidän lupaansa. Osassa on mukana halventavia tekstejä. Koko maassa shippaamistileillä on jo tuhansia seuraajia.

Nimi shippaaminen tulee sanasta relationship, jolla tarkoitetaan parisuhdetta.

– Niitä tulee vastaan päivittäin Tiktokissa. Oikeasti pelkää jo, milloin oma pärstä näkyy siellä, Riihimäen Pohjolanrinteen koulun yhdeksäsluokkalainen Fiia Niemelä sanoo.

Shippaamista on harrastettu aiemminkin esimerkiksi elokuvien ja tv-sarjojen fanipiireissä. Useimmiten kyse on romanttisten ihmissuhteiden spekuloimisesta.

Fiia Niemelä ei ole vielä bongannut itseään tileiltä. Silti hän miettii tarkkaan, millaisia kuvia jakaa someen.

– Aika vähän jaan enää mitään. Varmaan ihan huumorilla ottaisin, jos oma kuva tulisi vastaan. Mutta miettisin, mistä se on otettu ja miksi juuri minut on laitettu.

Shippaamistilit ovat usein paikkakuntien tai koulujen nimillä. Niiden pitäjä on monesti anonyymi. Kuvat napataan sosiaalisen median profiilikuvista, otetaan kuvakaappauksina tai kuvataan salaa.

Monelle some ei ole vapaan ilmaisun kanava. Sen sijaan on mietittävä tarkkaan, millaisia kuvia julkaisee ja kenelle niitä näyttää.

Shippaaja yhdistää kahden henkilön kuvat pariksi, usein ilman lupaa.

Shippaaminen jakaa mielipiteitä. Osalle ihmisistä tilit ovat hyvä läppä, osa kokee ne ahdistavina. Raja huumorin ja kiusaamisen välillä on häilyvä.

Yhdeksäsluokkalainen Leo Silén ei ota tilejä niin vakavasti.

– Olisi ihan hauska juttu, jos mun naama näkyisi siellä. Joku toinen voisi kokea saman kiusaamisena, hän sanoo.

Kahdeksasluokkalainen Jonne Purhonen näkee tilit enemmän kiusaamisena.

– Tuntuu, että ne on tehty pilkkaamista varten. Olen kovasti miettinyt, kuinka paljon ahdistaa heitä, joiden naama siellä on. Olen yrittänyt poistella omia kuvia, ettei se osu omalle kohdalle.

Kymmeniä yhteydenottoja kouluilta ympäri maata

Kouluille sosiaalisen median ongelmissa apua tarjoava Someturva on saanut shippaamistileistä tänä syksynä kymmeniä yhteydenottoja.

Shippaaminen alkoi ensin kouluissa pääkaupunkiseudulla ja leviää nyt vauhdilla muualle.

– Jokaisen koulun on hyvä tunnistaa ilmiö. On huolestuttavaa, jos shippaaminen äityy kiusaamiseksi tai halventavaksi nimittelyksi, Someturvan ensiapuyksikön johtaja Kaisa Rissanen kertoo.

Puhelimen näyttö, missä näkyy tiktokin forssanseutuships-tilin etusivu.
Esimerkiksi Tiktokista löytyy lukuisia shippaamistilejä. Usein niiden pitäjä on anonyymi. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Someturvan tietoon tulleissa tapauksissa tilit ovat usein koulun nimellä. Kuvissa näkyy koulun oppilaiden lisäksi opettajia.

– Tileihin kannattaa puuttua kouluissa, ainakin jos mukana on useita oppilaita. Usein on päästy hyvin eteenpäin, kun asia on otettu puheeksi.

Rissasesta shippaaminen yksi esimerkki nopeista trendeistä, johon somemaailma perustuu.

– Nopeasti vaihtuvat trendit ovat olennainen osa Tiktokin koko logiikkaa. Joku keksii idean ja sitä lähdetään toteuttamaan eri tavoin. Uskon, että tämäkin laantuu huipun saavutettuaan ja taas tulee uusi trendi.

Kolme nuorta istumassa nahkasohvalla.
Leo Silén (vas.) ei enää ota kuvia hänelle yksityisistä jutuista. Jonne Purhonen on Instagramissa, mutta ei postaa kuvia itsestään. Myös Fiia Mäkelä miettii tarkkaan, mitä julkaisee. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Ihmissuhteilla spekulointi kytkeytyy usein nettikiusaamiseen

Shippaamisbuumiin on törmätty myös Mediakasvatusseurassa ja Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.

– Ihmissuhteilla kiusoittelua ja spekulointia on ollut aina. Nyt sosiaalinen media ja teknologiat, kuten kuvanmuokkaukset ja tekoäly, antavat ilmiölle uusia mahdollisuuksia, Mediakasvatusseuran mediakasvatuksen asiantuntija Jenni Nevala sanoo.

Nevala muistuttaa, että sosiaalinen media on ympäristö siinä missä muutkin. Epäasialliseen käytökseen on sielläkin puututtava. Ei kannata ajatella, että sellaista somessa nyt vain on ja estää nuoria menemästä sinne.

Mannerheimin Lastensuojeluliitossa shippaaminen nähdään usein somekiusaamiseen kytkeytyvänä.

– Kuvien manipulointi ja jakaminen on paljon käytetty kiusaamisen muoto. Tässä on mahdollisuus toiselle naureskeluun, se tuntuu olevan nykyinen trendi sosiaalisessa mediassa, Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen asiantuntija Inka Kiuru.

MLL:n vuonna 2021 tekemässä kyselyssä kävi ilmi, että nettikiusaamista on kokenut joka toinen vastaaja. 80 prosenttia oli nähnyt, että toista kiusataan. Somekiusaaminen näkyy vahvasti myös MLL:n lasten ja nuorten puhelimessa sekä chatissa.

– Asioita tehdään läpällä, mutta siitä lähtee lumipalloefekti. Seurauksena voi olla tilanne, jossa puhutaan jo rikoksista.

Videoiden jakaminen voi olla rikos

Kanta-Hämeen nettipoliisi Senni Kokko on saanut yhteydenottoja shippaamisesta. Osa kuvien kohteista pelkää ja ahdistuu. Sekin pelottaa, mitä tietoja somessa jaetaan seuraavaksi.

– Osa shippaajista unohtaa, että toiminnalla voi olla muille seurauksia. Vaikka teko ei tekijästä tuntuisi suurelta tai merkitykselliseltä, se voi olla sitä kohdehenkilölle.

Kokko sanoo, että joskus videoiden jakaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23:een asti.

Suosittelemme