Lopen kunnan ensi vuoden talousarvioesitys on noin 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kunnan talouden alijäämään vaikuttavat valtionosuuksien leikkaukset, valtakunnalliset palkankorotukset sekä yleinen kustannusten nousu.
Investointien osalta Lopen talousarvioesitys on ensi vuoden osalta pienempi verrattuna edellisvuosien esityksiin. Ensi vuoden investointien kokonaisuus on noin 1,7 miljoonaa euroa.
– Onneksi kunnan taloutta on aikaisempina vuosina hoidettu vastuullisesti. Tämä helpottaa talouden haasteista selviämistä, vaikka käyttötalouden säästöjä joudutaankin nyt hakemaan. Myös investointien suhteen on syytä olla lähivuosina varovainen, toteaa kunnanjohtaja Mikko Salmela kunnan tiedotteessa.
Sen sijaan verotulojen arvioidaan kasvavan ensi vuonna 2,4 prosenttia tämän vuoden talousarviosta.
– Kunnan verotulojen odotetaan kuitenkin olevan talouden heikoista näkymistä huolimatta hyvällä tasolla. Tätä tukee Lopen hyvä työttömyysaste, joka oli syyskuussa 4,8 prosenttia, sanoo Mikko Salmela.
Lainamäärä asukasta kohden laskee hieman. Kuluvan vuoden talousarviossa lainaa on 2 316 euroa asukasta kohden, kun ensi vuotta koskevassa arviossa lainamäärä on 2 226 euroa asukasta kohden.
Lopen kunnanvaltuusto käsittelee talousarviota 27. päivä marraskuuta.
KORJATTU 16.11.2023 klo 12:48: Jutussa on korjattu työllisyysaste työttömyysasteeksi.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.