Maastohiihdon ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kertoi 11. toukokuuta 2022 Ilta-Sanomille saaneensa työtarjouksen Take Two Studios -tuotantoyhtiöltä. Kyrö olisi haluttu konsultiksi vuoden 2001 MM-kisoista kertovan tv-sarjan käsikirjoitus- ja kuvausvaiheeseen. Kuumemmasta ytimestä tuotantoyhtiö ei apua olisi voinutkaan tästä aihepiiristä pyytää.
Kyrö ilmaisi hyvin lyhyen keskustelun jälkeen käyneen selväksi, ettei Take Two Studiosin kamreeri tarvitse hänen tilinumeroaan mihinkään.
Kun salaisen tv-projektin verhoa oli ex-päävalmentajan suulla julkisuuteen näin raotettu, tuotantoyhtiö tiedottikin jo samana päivänä valmistelevansa sarjaa kisoista, joissa kuusi suomalaishiihtäjää jäi kiinni dopingsääntörikkomuksesta eli veriarvoja madaltavan plasmanlaajentajan käytöstä, parhaan käytettävissä olevan tiedon mukaan siis raskaamman veridopingin peiteaineesta.
Kyrö ei ollut ainoa syvän pään aikalainen, jonka puoleen tuotantoyhtiö kääntyi. Apua se ei tiettävästi keneltäkään saanut. Ensilinjan reaktio oli taas kerran sama kuin aina, kun Suomen urheiluhistorian ykköstrauma nousee framille: ”Vanhojen haavojen korppikotkamaista kaivelua!”
Yle Urheilun kuulemien tarinoiden mukaan osa avunpyyntöyhteydenoton saaneista on reagoinut lähinnä itkupotkuraivareilla, ja taustalla on madellut niin kutsuttu suomalainen hiihtoyhteisö komppikitaraansa rämpyttäen. Että ne kehtaavat!
Itkupotkuraivarit
Koska tekijät tiesivät, kuten huippu-urheiludramatisoinneissa aina, lajikohtaukset pahaksi uskottavuuden miinakentäksi, apuun pyydettiin stunt-hiihtäjiksi nuoria kilpahiihtäjiä. Näistä merkittävä osa ei uskaltanut lähteä projektiin siihen jo tekovaiheessa kohdistetun rankan kritiikin takia, oman maineensa pelossa.
Kun ”arvokisahiihtämään” sitten pantiin nimekkäät näyttelijät, näitä opettaneet yksityiset valmennusyrittäjät olisivat yleensä vyöryttäneet opetussessioita somekanavilleen, huikeana mainoksena. Nyt oli hiljaista. Hiihtoyhteisön eli potentiaalisten asiakkaiden reaktio huoletti.
Ja eihän Johannes Holopainen toden totta osaa hiihtää kuin Mika Myllylä, kuten tunnettu manageri Aki Pajunoja totesi sarjan alettua. Eikä projekti nyt faktantarkistuspuolellakaan ihan putkeen mennyt, kuten allekirjoittanut tuossa samassa jutussa osoittaa.
Tuotantoyhtiö toki lupasikin, että Lahti 2001 perustuu vain osin tositapahtumiin. Se tositapahtuma ja posliinikaupan norsu on tietenkin kuuden tähtihiihtäjän massakäry. Sen ympärille on taiteellisen, perustuslaillisen sananvapauden nimissä kyhätty jos jonkinlaista kehystarinaa.
Missä suhteellisuudentaju?
Kun isoksi puheenaiheeksi noussut sarja on nyt kaikkine asia-, hiihtotekniikka- ja epookkikömmähdyksineen vuorohiihtänyt yli puolenvälin, lienee syytä pysähtyä hetkeksi puhumaan vaikka suhteellisuudentajusta.
On totta, että missään muualla pienessä hiihtomaailmassa ei ole tehty tosipohjaista draamasarjaa omien urheilijoiden massakärystä. Se johtuu siitä, että moinen tapahtuma puuttuu. Lahden kisojen norjalaistähti Frode Estil vakuutti Yle Urheilulle, että samanlainen projekti olisi ollut varmasti tulilla, jos isäntämaalle olisi 2011 Oslon MM-kisoissa tapahtunut jotain vastaavaa kuin Suomelle 2001.
Tämän syksyn aikana suomalaisille on tarjottu tosipohjaista tv- ja elokuvadraamaa muun muassa seuraavista tapahtumista: Estonia-laivan uppoaminen 1994 Itämereen, 852 kuolonuhria. Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976 – ajasta ikuisuuteen 40 ihmistä, joista suuri osa nuoria pienten lasten äitejä.
Näistä en ole lukenut kenenkään saaneen traumaiseen haavaansa märkää. Siihen tarvitaan tietenkin tarina kuuden suomalaisen hiihtäjän tekemästä sääntörikkomuksesta.
Mitä olisi vaatinut, ettei sarjaa koskaan olisi tehty? Se, että urheilijat tai joku heistä olisi kertonut avoimesti, mitä Lahden kisojen alla ja aikana tapahtui ja millaisessa lajikulttuurissa silloin ylipäätään jouduttiin operoimaan, jos jonkinlainen menestyskin sattui kiinnostelemaan. Sitä pian 23. vuotta odotellessa.