Kysyimme, pitäisikö hyvinvointialueet purkaa ja käynnistää sote-uudistus jälleen uudelleen.
Oulun vaalipiirin kaikki kyselyyn vastanneet 13 kansanedustajaa vastasivat ei. Viisi jätti vastaamatta. Vastanneista samaa mieltä ollaan niin hallituspuolueista kuin oppositiostakin.
Hallituspuolue kokoomuksen Mari-Leena Talvitie ei innostu uudelleenkäsittelystä.
– Ei, vaikka en aikanaan muutosta kannattanutkaan. Kyseessä on yhteiskunnalle yksi suurimmista hallintouudistuksista ja se ottaa aikansa. Palvelurakenteita täytyy uudistaa, kertoo Talvitie.
Vasemmistoliiton kainuulainen edustaja Merja Kyllönen on samoilla linjoilla. Korjattavaa hyvinvointialue- ja soteuudistuksessa on.
– Soteuudistuksen uudelleen käynnistäminen ei ole mikään ratkaisu. Yli 75 prosenttia suomalaisista on tällä hetkellä hoitotakuun piirissä eli pääsevät hoitoon. 25 prosenttia muodostaa haasteen, johon pitää löytää ratkaisu, samalla kun hoitojonot ja henkilöstöpula on kyettävä selvittämään. Osaan toimista tarvitaan lisää rahaa, osaan uusia tapoja toimia, kirjaamista on järkevöitettävä, työnjakoja selkeytettävä ja myös aluehallintoviranomaisten roolia valvojina avattava, kertoo Kyllönen.
Keskustan pudasjärvisen Olga Oinas-Panuman mukaan sote-uudistuksen tekemiseen meni 20 vuotta, joten asiaa ei kannata aloittaa uudelleen.
– Itse mallissa ei ole vikaa. Ongelma on tällä hetkellä, että nykyinen kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus leikkaa kylmästi ja perusteettomasti hyvinvointialueiden rahat ja pakottaa maakuntien päättäjiä naulaamaan terveyskeskusten ovia ja ikkunoita säppiin. Nyt tarvitaan siirtymäaika ja malttia sekä ymmärrystä hallitus- ja ministeriötasolle, kertoo Oinas-Panuma.
Perussuomalaisten sieviläinen ensimmäisen kauden kansanedustaja Antti Kangas ei myöskään halua aloittaa taas alusta.
– Soteen käytettiin aikaa lähes 15 vuotta ja rahaa todennäköisesti miljardeja. Annetaan alueille hetki aikaa toteuttaa toimenpiteitä, ja katsotaan onnistuvatko alueet. Sote on täysin keskeneräinen ja valtion tuleekin aktiivisesti korjata järjestelmää. Mutta kokonaan purku on liian hidas ja kallis toimi, kertoo Kangas.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.