Hyppää sisältöön

Suomalaistriosta Ruotsin mestareita hullujen vaiheiden jälkeen! Katso, miten 6000 Hammarby-fania valtasi vieraskaupungin

Hammarby IF vei Ruotsin naisten jalkapallomestaruuden 38 vuoden odotuksen jälkeen. Suomalaiset Anna Tamminen, Eva Nyström ja Adelina Engman pääsivät juhlimaan mestaruutta Norrköpingissä.

-
Hammarby IF on Ruotsin mestari ensi kertaa sitten vuoden 1985. Kuva: STELLA Pictures/Therese Back/All Over Press
Samu Saatsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsin jalkapallomestaruus naisten Damallsvenskanissa ratkesi lauantaina sarjan viimeisellä kierroksella huimien ratkaisupelien jälkeen. Mestaruudesta käytiin tiukka kamppailu Hammarby IF:n ja BK Häckenin välillä.

Tukholman Södermalmilta kotoisin oleva Hammarby nousi Ruotsin mestariksi 38 vuoden tauon jälkeen maalieron turvin.

Hammarby varmisti mestaruutensa voittamalla viimeisellä kierroksella IFK Norrköpingin vieraskentällä lukemin 2–0. Samaan aikaan Häcken voitti Piteån 4–0, mutta tämä ei riittänyt maalieron kiinni kuromiseen (Hammarby 44 maalia plussalla, Häcken 43).

Sarjan voiton myötä Hammarby nousi myös tämän vuoden tuplamestariksi, voitettuaan aiemmin kesällä Ruotsin cup-mestaruuden.

Vihreävalkoisen seuran naisten mestarijoukkueessa on ollut myös vahva suomalaisedustus. Mestaruutta pääsevät juhlimaan ykkösmaalivahti Anna Tamminen, avauskokoonpanossa paikkansa topparina vakiinnuttanut Eva Nyström ja ratkaisupeleistä loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Adelina Engman. Kakkoseksi jääneessä Häckenissä pelasi myös suomalainen, Katariina Kosola.

Vaikka mestaruus ratkesikin vieraskentällä, oli ottelu tukholmalaisille kuin kotikamppailu. ”Bajenin” kannattajia oli matkannut Norrköpingiin vajaan parin tunnin ajomatkan päähän liki 6 000. Kaiken kaikkiaan ottelua oli seuraamassa Norrköpingissä paikan päällä 8 251 katsojaa.

Määrä on historiallinen, sillä se on seuran kannattaja-aktiivien mukaan suurin Hammarby-vieraskannattajien määrä koskaan, kaikkien lajien miesten ja naisten edustusjoukkueet mukaan luettuna.

Norrköpingissä nähtiinkin poikkeukselliset ja hurjat vihreävalkoiset juhlat.

– Tämä on aivan maagista. Koko vuoden olemme olleet varmoja siitä, että pystymme tähän. Tämä kaikki on aivan uskomatonta. Nyt aiomme juhlia auringonnousuun saakka! Hammarbyn Julia Roddar kommentoi Aftonbladetille juhlahumun keskeltä.

Katso alla olevasta kuvakoosteesta, miltä Hammarbyn mestaruuden ratkeaminen näytti kaikkien vaiheiden jälkeen.

-
Ratkaisevan ottelun näyttämö. Norrköpingin stadion oli vierasfaneista vihreävalkoinen. Hammarbyn kannattajien into joukkueensa seuraamiseen on vahva: toiseksi viimeisellä kierroksella isossa kotiottelussa Häckeniä vastaan katsojia oli 17 623. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
”Kör Bajen kör!” (suom. ”Anna mennä Bajen!”). Hammarby-kannattajilla oli tifo valmiina ennen ottelua... Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
...ja sen alla myös soihdutkin. Meteli huimasi päätä, kun kolme katsomonosallista ”Bajenin” kannattajia huusi omilleen jo ennen pelin alkamista. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
Tulevat Ruotsin mestarit. Suomen maajoukkuepelaajat Anna Tamminen (alarivissä keskellä) ja Eva Nyström (Tammisen vieressä oikealla) ovat olleet Hammarbyn avainpelaajia koko kauden. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
Avausmaali vaati vain 7 peliminuuttia. Hammarby-pelaajat pääsivät juhlimaan kannattajiensa eteen Madelen Janogyn osuttua ensimmäisen kerran. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
Janogy oli pelissä liki pitelemätön. Hammarbyn kärki iski toisen osumansa puolen tunnin pelin jälkeen ja toi tukholmalaisille tärkeää maalieroa. Janogyn kauden maalisaldoksi tuli yhteensä 14 osumaa. Kuva: STELLA Pictures/Therese Back
-
Toisella jaksolla Hammarby vyörytti yhtä lujaa kohti kotijoukkueen maalia. Vieraat tiesivät, että Häcken oli samaan aikaan kirinyt Piteåta vastaan maalieroa umpeen. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
Eva Nyström puski joukkueensa hyökkäyksiä eteenpäin täydet peliminuutit. Hammarby-puolustus luuti jälleen yhden nollapelin, päästäen sarjassa toiseksi vähiten maaleja koko kaudella. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
Maaleja ei kuitenkaan nähty Hammarbynkään tekemänä ja samaan aikaan Häcken nousi toisaalla kahden maalin päähän mestaruudesta. Ottelun päätyttyä Norrköpingissä ”Bajenin” pelaajat ja kannattajat kerääntyivät kentän keskelle rinkiin odottamaan Häckenin ottelun päättymistä. Kuva: STELLA Pictures/Therese Back/All Over Press
-
Häcken voitti Piteån 4–0, mikä varmisti Hammarbyn mestaruuden niukasti maalieron turvin. Soihdut syttyivät ja vihreävalkoisten juhlat alkoivat. Kuva: STELLA Pictures/Therese Back
-
Hammarbylle mestaruus on seurahistorian toinen, ensimmäinen tuli vuonna 1985. Alice Carlsson sai juhlimiseen sopivat varusteet. Kuva: STELLA Pictures/Therese Back/All Over Press
-
”Suomalainen muuri” Anna Tamminen ja päävalmentaja Pablo Pinones-Arce halasivat tiukasti mestaruutta juhliessaan. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
Thea Sørbo huudatti megafonin kanssa vihreävalkoista kannattajamassaa. Kuva: STELLA Pictures/Therese Back/All Over Press
-
Kentänvaltauksen jälkeen vierasfanit ryhmittyivät odottamaan pokaalinnostoa. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press
-
”SM-guldet ska till Söder!”, lauloivat Hammarbyn pelaajat ja kannattajat yhdessä. Mestaruuspokaali nousi ilmaan, ja nämä juhlat jatkuvat taatusti pitkään Tukholman eteläpuolella, kunhan joukkue ja fanit sinne ehtivät. Kuva: STELLA Pictures/Therese Back

Suosittelemme