Hyppää sisältöön

Niklas Moisander ihailee Ruotsin jalkapallokulttuuria, vaikka lieveilmiöt harmittavat

Niklas Moisander, 38, pelaa todennäköisesti uransa viimeisen kauden ensi vuonna. Hän uskoo saavansa enemmän peliaikaa europelien ansiosta.

Malmö FF:n suomalaispuolustaja Niklas Moisander HJK-ottelussa kesällä 2021.
Malmö FF:n suomalaispuolustaja Niklas Moisander pelasi Helsingin Jalkapalloklubia vastaan kesällä 2021. Kuva: EPA-EFE / All Over Press
Riku Porvari

Suomalaispuolustaja Niklas Moisander kertoo, että Malmön pelaajat ajattelivat menettäneensä mestaruuden viikkoa ennen ratkaisuottelua. Osa pelaajista itki, kun Malmö hävisi Häckenille kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan.

Elfsborg oli kaksi pistettä edellä Malmöä jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa. Malmö oli hävinnyt, ja hetkeä myöhemmin Elfsborg kohtasi Degerforsin. Pääsarjasta pudonnut Degerfors kuitenkin venyi 2–2-tasapeliin ajassa 90+5.

– Toissa viikonloppu aloitti päätösviikon. Jännitys tuntui koko kaupungin ja joukkueen sisällä, kun tilanne oli niin erityinen, Moisander kuvailee.

Edellisen kerran Allsvenskanin mestari ratkottiin niin sanotussa finaaliottelussa vuonna 2009. Päätöskierroksella AIK voitti toiseksi jääneen IFK Göteborgin.

Viime sunnuntaina Malmö ja Elfsborg pelasivat kullasta päätöskierroksella. Malmö nousi mestariksi maalierolla.

– Olen todella onnellinen, että vanhempani olivat täällä katsomassa ottelua. On hienoa jakaa tällaiset hetket lähimmäisten kanssa.

Upeaan ottelutapahtumaan liittyi myös lieveilmiöitä, kun puoliajalla vieraskatsomossa sytytettiin turvaverkko palamaan. Kun verkon polttaminen päättyi, oli peli valmiina alkamaan toisen jakson merkiksi. Silloin kotikannattajat sytyttivät toisessa päässä soihdut, mikä laukaisi stadionin palohälytyksen.

Pelaajilla ei ollut tarkkaa tietoa siitä, miksi puoliaika venyi lähes puoleen tuntiin.

– Palohälytys huolestutti aika paljon kaikkia pelaajia. Meillä oli perhettä, lapsia ja ystäviä katsomossa – sekä toki muidenkin katsojien turvallisuus huolestutti. Meillä ei ollut tietoa, onko kyseessä oikeasti tulipalo vai ainoastaan soihtujen savu, Moisander kertoo.

Niklas Moisander taputtaa.
Kuva: imago images/Sportimage/ All Over Press

Ruotsissa on upea jalkapallokulttuuri

Moisander kehuu ruotsalaista jalkapallokulttuuria vuolaasti. Moisanderin arvostus kannattajia kohtaan kasvoi entisestään, kun hän pelasi Saksassa tyhjillä stadioneilla koronapandemian myötä tulleiden rajoitusten aikana.

Rajoitusten loppumisen jälkeen Ruotsissa yleisö on saatu palaamaan katsomoihin kerta toisensa jälkeen. Maassa on vuosia tilastoitu joukkueiden yleisömääriä Publikligassa. Tällä kaudella voiton vei tukholmalainen AIK, jonka otteluissa kävi yhteensä yli 386 000 katsojaa. Allsvenskanin yleisökeskiarvo oli yli 10 000.

Lieveilmiönä on kuitenkin nähty sunnuntain ”finaaliottelun” kaltaista häiriökäyttäytymistä. Malmön kapteeni Pontus Jansson sanoi mestaruusottelun jälkeen, että sopivan ja sopimattoman käytöksen välistä rajaa on hankala määritellä. Noita kommentteja on kritisoitu ruotsalaismediassa.

– Puhumme paljon pelaajien keskuudessa esimerkiksi pyroista. Ne ovat meidänkin mielestä hienon näköisiä niin kauan kuin se pysyy turvallisena. Pelaajan näkökulmasta asia on kaksipiippuinen, koska arvostamme sitä, kun fanit luovat tunnelmaa, mutta ihmisten turvallisuuden pitää olla etusijalla, Moisander sanoo.

Hänen mukaansa vastaavia ylilyöntejä on tullut hieman liikaa niiden kolmen kauden aikana, kun hän on pelannut Malmössä. Silti Moisander kehuu, että Ruotsin kannattajakulttuuri on upeaa.

Kasper Hämäläinen ja Niklas Moisander.
Kasper Hämäläinen ja Niklas Moisander Suomen maajoukkuepaidassa. Arkistokuva vuodelta 2016. Kuva: All Over Press

Suomi on aina ollut tärkeä

Moisander painottaa haastatteluissa aina sitä, että Ruotsissa on samanlainen jalkapallokulttuuri kuin Keski-Euroopassa. Esimerkiksi Malmön stadionille mahtuu noin 22 000 ihmistä ja lehterit ovat lähes aina täynnä.

– Esimerkiksi Werder Bremeniin verrattuna ei ole hirveästi eroa. Saapuessani Malmöön olin vähän yllättynyt, että Pohjoismaissa on näin upea tunnelma, koska Suomessa ei ole koskaan ollut sellaista.

Vuonna 2023 Veikkausliigan otteluissa kävi keskimäärin 2 700 katsojaa. Eniten yleisöä veti Helsingin Jalkapalloklubi yli 4 900 katsojalla.

Suomessa katsojat ovat löytäneet paikkansa Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen otteluista. Helsingin Olympiastadion on tänä vuonna ollut täynnä kannattajia kolmessa EM-karsintapelissä.

Moisander päätti maajoukkueuransa 32-vuotiaana vuonna 2017. Hän koki, että hänen kehonsa ei kestä sekä sarja- että maajoukkueotteluiden tuomaa rasitusta. Hän ei kuitenkaan kadu päätöstään.

– Kun olin 30-vuotias, en olisi ikinä ajatellut, että pelaan yli 35-vuotiaaksi. Maajoukkueuran lopettaminen oli tosi vaikea päätös.

– Vaikka olen ollut pitkään poissa Suomesta, kotimaa on aina ollut minulle tärkeä. Minulle on tärkeää, että lapset puhuvat suomea. Olen todella ylpeä suomalaisuudestani.

Elämä jatkuu Ruotsissa

Päättyneellä kaudella Moisander pelasi 10 ottelua, mutta samalla hänellä oli tärkeä rooli nuorten pelaajien tukena. Malmö hankki hänet joukkueeseen johtajaksi ja olemaan esimerkkinä. Moisander pyrkii näyttämään nuoremmille, miten ammattilaisen pitää harjoitella ja millä asenteella.

– Lisäksi uskon, että rauhallinen olemukseni auttaa joukkuetta ennen tärkeitä pelejä.

Syyskuun lopulla Moisander teki Malmön kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Mestaruus varmisti Malmölle paikan europelien karsinnoissa, joten joukkueella on tiedossa paljon otteluita. Moisander uskoo saavansa tulevalla kaudella enemmän peliaikaa kuin tänä vuonna.

– Kun juttelimme vuoden jatkosta, sanoin, etten missään nimessä halua olla minkään sortin maskotti, vaan edelleen nautin pelaamisesta.

Moisander sanoo, että tuleva kausi on hyvin todennäköisesti hänen viimeisensä. Turkulaispelaaja täyttää syyskuussa 39 vuotta. Hän teki päätöksen vuoden jatkosopimuksesta yhdessä perheensä kanssa. Malmössä päätettiin vielä pysyä, koska perhe viihtyy kaupungissa.

Myös siitä on päätetty, että viimeisen kauden jälkeen elämä jatkuu Ruotsissa.

– Perheessäni on vaimo ja kaksi lasta, jotka ovat tukeneet minua uskomattomasti – vaimo etenkin. Vanhempi tytär on jo aloittanut koulun. Perhe on seurannut minun urani perässä, joten sen jälkeen jäämme asumaan Tukholmaan. Se on kuitenkin lähellä Suomea ja Turkua, Moisander toteaa.

Suosittelemme