Hyppää sisältöön

Oululaisen Bittiumin ja Puolustusvoimien yhteistyö jatkuu: yli 50 miljoonan puitesopimus ohjelmistoradiotuotteista ulottuu vuoteen 2028

Puitesopimus on jatkoa aiemmalle, vuosia 2021–2024 koskeneelle sopimukselle.

Bittium Oyj:iin päärakennus Oulussa Ritaharjussa.
Bittiumin pääkonttori sijaitsee Oulussa Linnanmaalla. Kuva: Timo Nykyri / Yle
Pekka Loukkola
Avaa Yle-sovelluksessa

Oululaisen pörssiyhtiö Bittium Oyj:n tytäryhtiö Bittium Wireless Oy ja Puolustusvoimat ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen Bittium Tactical Wireless IP Network (TAC WIN) -ohjelmistoradiojärjestelmän tuotteiden ja Bittium Tough Comnode -kommunikaatiolaitteiden ja niihin liittyvien lisävarusteiden hankinnasta.

Puitesopimus koskee Bittiumin tiedotteen mukaan vuosia 2023–2028 ja puitesopimuksen mukaiset tuotteet tulevat Puolustusvoimien kaikkien joukkojen käyttöön. Puitesopimus on enimmäisarvoltaan 51,6 miljoonaa euroa (arvonlisäveroton hinta) ja sopimuksen mukaisesti Puolustusvoimat tulee tekemään erilliset tuotetilaukset useassa erässä puitesopimuksen voimassaoloaikana.

Puitesopimus ei muuta Bittiumin vuotta 2023 koskevaa taloudellista ohjeistusta.

Bittium kertoi 27. lokakuuta pörssitiedotteella puolustusministeri Antti Häkkäsen valtuuttaneen Puolustusvoimat tekemään puitesopimuksen Bittium Wireless Oy:n kanssa Bittium Tactical Wireless IP Network (TAC WIN) -ohjelmistoradiojärjestelmän tuotteiden ja Bittium Tough Comnode -kommunikaatiolaitteiden ja niihin liittyvien lisävarusteiden hankinnasta.

Aiempi Bittiumin ja Suomen Puolustusvoimien välinen puitesopimus TAC WIN -järjestelmän tuotteista koski vuosia 2021–2024 ja oli kokonaisarvoltaan enimmäisarvoltaan noin 30 miljoonaa euroa, ja puitesopimus Tough Comnode -laitteista koski vuosia 2018–2022 ja oli enimmäisarvoltaan 8,3 miljoonaa euroa. Molempien puitesopimusten mukaiset enimmäistilausmäärät ovat toteutuneet täysimääräisinä.

Bittiumin TAC WIN on tiedonsiirtojärjestelmä erilaisiin käyttötapauksiin tarjoten laajakaistaisen IP-yhteyden liikkuviin viestiasemiin ja johtamispaikkoihin. Järjestelmä tukee taistelutapaa, jossa joukkojen liikkuvuus ja johtaminen liikkeestä sekä tehokkaat viestiyhteydet ovat avainasemassa. Taistelunkestävä ja modulaarinen järjestelmä on Puolustusvoimien kaikkien joukkojen käytössä.

Suosittelemme