Marraskuisena iltana Heikki lähti käymään autolla kaupassa. Ulkona oli pimeää, mutta sää oli hyvä ja tiet kuivia.
Kotimatkalla tutussa risteyksessä hän näki tumman hahmon vilahtavan näkökenttänsä reunalla. Samassa rysähti.
Heikki törmäsi suojatietä ylittäneeseen pyöräilijään. Iäkäs pyöräilijä loukkaantui vakavasti ja menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin.
– Ensimmäinen tunne oli epäusko siitä, etten nähnyt pyöräilijää. Miten minulle, varovaiselle ja tarkalle kuljettajalle, voi sattua tällaista, Heikki kysyy.
Omassa päässäni olin arvottominta pohjasakkaa.
Heikki
Uhrin omaisten suojelemiseksi tässä jutussa ei kerrota Heikin oikeaa nimeä eikä kotipaikkakuntaa.
Viisissäkymmenissä oleva Heikki sai syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
– En ajanut ylinopeutta, en ollut humalassa, en räplännyt puhelinta enkä ollut edes väsynyt. Lain edessä olin kuitenkin syyllinen, koska tulin kolmion takaa ja törmäsin ihmiseen, kahden lapsen isä sanoo.
Vahinko voi sattua kelle tahansa
Vuosina 2017–2021 Suomessa tapahtui noin sata jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa pääaiheuttaja oli moottoriajoneuvon kuljettaja.
Lähes 70 prosenttia näistä onnettomuuksista oli Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tilaston mukaan sellaisia, ettei niihin liittynyt merkittävää riskinottoa, kuten päihtymystä, hurjastelua tai päin punaisia ajamista.
Voidaan siis sanoa, että valtaosa jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtaneista onnettomuuksista ei ollut seurausta autoilijan piittaamattomuudesta.
On kuitenkin vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, olivatko onnettomuudet puhtaita vahinkoja. Tulokseen vaikuttaa se, mitkä asiat tulkitaan liikenteessä merkittäväksi riskinotoksi.
Ylen pyytämässä tarkastelussa ei ole huomioitu esimerkiksi kuljettajien sairauksia, joilla voi olla vaikutuksia ajokykyyn.
Liikennepsykologi Mika Hatakka kuuluu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntaan ja on tutkinut niitä monta vuosikymmentä.
Hänen mukaansa kymmenet suomalaiset ajavat vuosittain liikenneonnettomuuden, jossa menehtyy ihminen ilman, että he ovat ottaneet tietoista riskiä.
– Kenelle tahansa voi sattua tällainen onnettomuus, Hatakka sanoo.
Ammattikuljettajille on tarjolla vertaistukea, mutta tavallisille kuljettajille ei.
Ihmisten myötätunto auttoi
Heikille tarjottiin onnettomuuspaikalla kriisiapua. Parhaiten hänen mieleensä on kuitenkin jäänyt paikalle osuneen tuntemattoman naisen halaus.
– Tuntui hämmentävältä, että joku osoitti minua kohtaan myötätuntoa. Omassa päässäni olin arvottominta pohjasakkaa.
Onnettomuutta seuranneet päivät ja viikot olivat Heikin mukaan selviytymistä hetki kerrallaan. Työterveyslääkäri määräsi neljä viikkoa sairauslomaa ja unilääkkeitä viikoksi. Lisäksi Heikki kävi puhumassa psykologin kanssa.
– Itse olisin kaivannut kipeimmin vertaistukea. Olisin halunnut päästä puhumaan ihmiselle, joka on joutunut käymään läpi saman. Yritin etsiä netistä syyllisten tarinoita, mutta niitä ei yksinkertaisesti ole. Sen takia haluan kertoa oman tarinani.
Joka kerta kotoa poistuessaan Heikki joutui kulkemaan onnettomuuspaikan ohi. Se tuntui hirveältä, koska risteys toi mieleen kaikki muistikuvat.
– Toisaalta se myös pakotti kohtaamaan totuuden. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se oli hyvä asia, hän pohtii.
Tärkeintä selviytymisen kannalta oli, etteivät ystävät ja läheiset tuominneet Heikkiä. Pienellä paikkakunnalla asuvana häntä pelotti, että ihmiset tulevat kadulla haukkumaan häntä, mutta niin ei käynyt. Myötätuntoisia viestejä tuli myös puolitutuilta.
– Ne olivat niitä pieniä juttuja, jotka kannattelivat ensimmäisinä päivinä ja viikkoina.
Miksi tämä kävi minulle?
Heikki on miettinyt useasti, ettei onnettomuutta olisi tapahtunut, jos hän olisi jutellut kaupan kassan kanssa pidempään tai lähtenyt parkkipaikalta puoli sekuntia myöhemmin.
Traficomin johtavan asiantuntijan, psykologi Inkeri Parkkarin mukaan syyllisyydestä ylipääsemisessä auttaa se, että hyväksyy tapahtuneen ja sen, ettei sitä voi enää muuttaa. Tähän on saatavissa ammattiapua.
– On tärkeää olla itselleen armollinen. Se, että tällainen onnettomuus on tapahtunut, ei tarkoita, että olisi kokonaisuudessaan huono ihminen. Ihminen tekee joskus virheitä, vaikka kuinka pyrkisi toimimaan oikein.
Parkkari suosittelee kääntämään ajatukset välillä tietoisesti pois onnettomuudesta. Tässä voi auttaa ulkoilu, lukeminen tai jokin muu mielekäs tekeminen.
– Se, että ajattelee koko ajan onnettomuutta, ei vie asiaa eteenpäin. Ihmisen pitäisi antaa itselleen lupa hengähtää ja antaa tilaa myös muunlaisille tunteille, hän sanoo.
Inkeri Parkkarin mukaan on myös hyvä muistaa tosiasia, että joskus liikenneympäristö itsessään on hankala.
– Vaikka kuinka pyrkisi toimimaan oikein ja toimisikin, niin silti voi jäädä katvealueita, Parkkari jatkaa.
Onnettomuus tallentui kameraan
Heikin onnettomuus oli tallentunut hänen autonsa kojelautakameraan. Tallenne katsottiin oikeuskäsittelyssä useita kertoja läpi.
– Suljin silmäni joka kerta, kun videossa tuli se kohta, jossa osun pyöräilijään. Törmäys on tallentunut niin pysyvästi verkkokalvoilleni, että näen sen vaikka nyt, jos laitan silmät kiinni, Heikki kuvailee.
Kameratallenteesta pystyttiin päättelemään, että pyöräilijä lähestyi risteystä samaa vauhtia auton kanssa ja jäi katveeseen auton A-pilarin taakse. Tämän takia Heikki ei nähnyt pyöräilijää ajoissa.
Oikeuskäsittelyssä Heikin tuomio aleni törkeästä kuolemantuottamuksesta perusmuotoiseksi kuolemantuottamukseksi. Yksi kolmesta tuomarista oli sitä mieltä, että sana törkeä olisi pitänyt poistaa myös liikenneturvallisuuden vaarantamisen edestä.
Rangaistukseksi hän sai kolme kuukautta ehdollista vankeutta ja vahingonkorvauksia. Lisäksi Heikki oli vuoden ajokiellossa.
– Yksi ihminen menetti henkensä. Olen kaikki rangaistukset ansainnut, mutta vaikka istuisin linnassa tai maksaisin kymmeniä tuhansia, ei se tuo sitä ihmistä takaisin. En minä pysty sitä ikinä millään korvaamaan.