Hyppää sisältöön

Huomio kiinnittyi parkettiin, kun Lauri Markkasen Utah juhli huipputärkeää voittoa – tästä on kyse uudessa NBA-turnauksessa

Utah Jazz nappasi toisen peräkkäisen voittonsa. Samalla se otti toisen voittonsa NBA:n uudessa turnauksessa, josta jokainen mestarijoukkueen pelaaja ansaitsee 500 000 dollaria.

Utah Jazzin Lauri Markkanen ja Portland Trail Blazersin Deandre Ayton hyppäävät pelin alussa ylösheittoon.
Utah Jazzin Lauri Markkanen ja Portland Trail Blazersin Deandre Ayton hyppäävät pelin alussa ylösheittoon. Kuva: NBAE / Getty Images
Mika Halonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauri Markkanen nakutti 21 pistettä ja keräsi yhdeksän levypalloa, kun Utah Jazz voitti Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Portland Trail Blazersin lukemin 115–99.

31 minuuttia pelanneella Markkasella ei ollut tarkin heittopäivä, kun kolmen pisteen heitot upposivat tarkkuudella 2/9 ja kaikki pelitilanneheitot 8/18. Silti kasaan tuli vähintään 20 pistettä kuudennen kerran peräkkäin. Etenkin päätösneljänneksellä Markkanen onnistui kasvattamaan ratkaisevasti Utahin johtoa kolmella peräkkäisellä korillaan.

Utahin ykkösnimi oli pelintekijä Jordan Clarkson, joka heitti 30 pistettä.

Tuloksen myötä katkesi hämmentävä putki, sillä Utah-valmentaja Will Hardyn 93 ottelua kestäneellä aikakaudella kyseessä oli vasta ensimmäinen kerta, kun Jazz jätti vastustajansa alle sadan pisteen.

Lauri Markkasen kohokohdat Portland-ottelusta.

Voitto oli Jazzille todella tärkeä. Portland kuuluu niihin joukkueisiin, jotka Utahin pitääkin kaataa, mikäli se haluaa elätellä pudotuspelihaaveitaan. Utah on voittanut 11:sta ottelustaan neljä ja pitää läntisessä konferenssissa sijaa 13.

NBA:n sarjajärjestelmä on nykyisin sellainen, että konferenssin kuusi parasta pääsevät runkosarjasta suoraan pudotuspeleihin. Sijoille 7–10 päätyneet joukkueet kamppailevat vielä keskenään kahdesta jäljellä olevasta paikasta.

Basketball Reference -sivuston laskelmien mukaan Utahin mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat tällä hetkellä 2,8 prosenttia. Tuo prosenttiluku on siis arvio siitä, millä todennäköisyydellä Utah pääsee konferenssissaan kahdeksan parhaan joukkoon.

Parketin väritys hämmensi katsojia

Mutta miksi ihmeessä Utah Jazzin kotiparketti oli violetti tärkeässä Portland-voitossa?

Paikallisen median mukaan päävalmentaja Hardy oli ollut epäileväinen uudesta värityksestä, mutta lopulta tykkäsi siitä.

– Se näyttää itseasiassa todella hyvältä. Luulen, että olisi voinut olla pahempiakin värejä kuin violetti.

Sosiaalisessa mediassa esitettiin toisenlaisiakin mielipiteitä. Osa koki, että peliä on hirveää ja vaikeaa katsoa, kun parketti on violetti. Moni kommentoi, että Utahin kenttä on sentään paljon paremman näköinen kuin monen muun joukkueen erikoisväritteinen kenttä.

Kyse on siitä, että NBA-kauden sisällä pelataan ensi kertaa In-Season Tournament. Tässä NBA:n runkosarjan aikana käytävässä turnauksessa otteluita pelataan spesiaaliväritteisellä kentällä. NBA:n mukaan In-Season -turnauksen ottelut halutaan erottaa muista runkosarjaotteluista ”eläväisillä ja rohkeilla” väreillä.

NBA:n runkosarjassa jokainen joukkue pelaa 82 ottelua. Pitkään kauteen mahtuu aina useita väsyttäviä ja puuduttavia ”pakkopullapelejä”. Niinpä NBA loi runkosarjan sisälle turnauksen uudenlaisen mielenkiinnon herättämiseksi.

Kauden sisällä pelattavaa turnausta varten joukkueet on jaettu kuuteen lohkoon – kolme lohkoa kummastakin konferenssista. Kussakin lohkossa on siis viisi joukkuetta.

Utah Jazzin kotikenttä In-Season -turnauksessa NBA:ssa 2023.
Tältä näyttää Jazzin kotikenttä In-Season -turnauksessa. Kaikilla kentillä on keskellä turnauksen voittopokaali. Kuva: NBAE / Getty Images

Jokainen joukkue pelaa turnauksen alkulohkossa kerran lohkon muita joukkueita vastaan, eli otteluita alkulohkossa kertyy neljä per joukkue. Alkulohkovaihe on ohi 28. marraskuuta. Kunkin lohkon voittaja sekä kummankin konferenssin paras lohkokakkonen pääsevät kahdeksan parhaan jatkopeleihin.

Ne kaksi joukkuetta kummastakin konferenssista, jotka olivat parhaita alkulohkovaiheessa, saavat puolivälieriin kotiottelun.

Välierät ja finaali pelataan Las Vegasissa. Kaikki pudotuspeliottelut pelataan kerrasta poikki -periaatteella.

Kaikki turnauksen ottelut, paitsi finaaliottelu, ovat osa NBA:n runkosarjaa. NBA:n runkosarjaa muokataan loppukauden osalta siten, että lopulta kaikilla joukkueilla on kasassa totutusti 82 runkosarjapeliä.

In-Season -turnauksen voittajajoukkue saa NBA Cup -pokaalin. Jokainen voittajajoukkueen pelaaja saa 500 000 dollaria. Finaalin hävinneet saavat 200 000 dollaria, välieräpaikasta tilille kilahtaa 100 000 dollaria ja puolivälieräpaikasta 50 000 dollaria. Lisäksi turnauksessa palkitaan arvokkain pelaaja ja valitaan tähdistökentällinen.

Utahilta vahva aloitus

Utahin lohko In-Season -turnaukseen on kovin heikkotasoinen. Lohkon paras joukkue, Los Angeles Lakers on tällä hetkellä läntisen konferenssin seitsemäntenä, Phoenix kymmenentenä, Utah Jazz sijalla 11, Portland sijalla 13 ja Memphis hännillä eli sijalla 15.

Utah Jazz on aloittanut turnauksen mainiosti, kahdella voitolla, sillä viikonloppuna se löi Memphis Grizzliesin 127–121.

Myös Los Angeles Lakers on voittanut Utahin lohkossa kaksi ottelua, mutta pitää paremmalla korierolla kärkipaikkaa.

Ainakin Jazzin ryhmässä NBA-kauden uusi kokeilu on saanut aikaan hieman uudenlaista vipinää.

– Vegas, täältä tullaan! hehkutti ykköspistemies Jordan Clarkson Portland-voiton jälkeen.

Suosittelemme