Hyppää sisältöön

Ansionjärven lintujen elinympäristöä parannettiin ruoppauksilla Hausjärvellä

Kunnostuksen tarkoituksena oli tehdä linnuille sellaisia pesäpaikkoja, joihin pienpedot eivät pääse.

Ilmakuva järvialueesta syksyllä.
Kunnostuksen tavoitteena on ollut vähentää matalan Ansionjärven lahtialueiden umpeenkasvua ja luoda uusia vesialueita jo umpeutuneille luhta-alueille. Kuva: William Velmala
Anne-Maria Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ansionjärven lintuvesikunnostukseen liittyvät ruoppaukset ovat valmistuneet Hausjärvellä. Hämeen ely-keskuksen mukaan työ valmistui juuri ennen järven jäätymistä lokakuun lopulla.

Kaksi työkonetta ruoppaa järveä.
Ruoppaus kesti elokuun lopusta lokakuun loppuun. Kaivettu sedimentti läjitettiin lähialueen pelloille. Kuva: Suvi Mäkelä

Ruoppauksia tehtiin erityisesti järven Aarinkaislahdella, joka on koko Ansionjärven tärkein ja monimuotoisin alue. Ruoppauksella parannettiin vesi- ja rantalintujen pesimä- ja ruokailupaikkoja. Jatkossa linnut voivat pesiä nykyistä paremmin pienpedoilta turvassa.

Kunnostuksen tavoitteena oli myös vähentää matalan järven lahtialueiden umpeenkasvua ja luoda uusia vesialueita jo umpeutuneille luhta-alueille.

Ansionjärven kunnostus rahoitettiin Hämeen ely-keskuksen HELMI-elinympäristöohjelman lintuvesikunnostusvaroista.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme