Oulussa perjantaina alkanut Lumo on yksi perinteisimmistä Suomen valotaidefestivaaleista. Oulu on saanut vakiinnutettua jalansijaansa niin, että muista kaupungeista kysytään ohjeita ja neuvoja vastaavien festivaalien järjestämiseen. Kyselyjä tulee ulkomaita myöten, kertoo Lumo-valofestivaalin ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen.
Tämän viikonlopun kestävä Lumo sai alkunsa vuonna 2013 Valoa Oulu! -festivaalista. Tänä vuonna noin kaksikymmentä kohdetta on ripoteltu eri puolille Oulun ydinkeskustaa ja Hupisaaria. Kävijöitä odotetaan noin 100 000.
Halunen arvioi, että festivaalin puheenaiheeksi on nousemassa immersiivinen tilausteos Nighttown. Pirjo Yli-Maunulan ohjaamaa teosta esitetään entisissä Suomen Pankin tiloissa, ja se yhdistää ainakin tanssia, sirkusta ja valoa.
Esitykseen mahtuu viikonlopun aikana vain 1 500 katsojaa. Tähänkin esitykseen on vapaa pääsy, mutta esitykset on varattu loppuun jo ennen tapahtuman alkua.
Lumon teosten takaa löytyy niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin valotaiteilijoita, myös lapsia ja nuoria.