Hyppää sisältöön

Lahden Pelicans on palauttanut ”jääfarssiottelun” lippurahoja sadoille katsojille

Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kiistää, että jäämainosten asentajat olisivat olleet ammattitaidottomia.

Lähikuvassa on jäähallin sisäänkäynti. Monta lasiovea on vierekkäin kiinni.
Pelicansin liigapelit jatkuvat perjantaina kotihallissa Porin Ässiä vastaan. Kuva: Petri Niemi / Yle
Petri Niemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Sadat katsojat ovat tähän mennessä saaneet lippurahansa takaisin Lahden Pelicansin tiistaina 14. marraskuuta peruutetusta jääkiekon CHL-pelistä.

Ottelua ei pystytty huonon jään takia pelaamaan loppuun Lahden jäähallissa tiistaina, vaan CHL-tuomarit peruuttivat ottelun, vaikka jäätä oli yritetty kunnostaa liki kaksi tuntia.

– Olemme tapahtumanjärjestäjä ja kannamme vastuumme kuluttajille lipuista ja tästä (peruuttamisesta) aiheutuneesta vaivasta. Toivomme, että jos mahdollista, niin ihmiset tulisivat käymään toimistollamme, niin hoidetaan asia kuntoon, sanoo Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen.

Pöyhönen toisti torstaina aamupäivällä, ettei huonon jään aiheuttanutta syytä ole löytynyt. Hän kiistää, että seuran jäämainosten asentajat olisivat olleet ammattitaidottomia.

Pöyhösen mukaan asian selvittely jatkuu vielä ainakin jääntekijän, eli SOL Kiinteistöpalveluiden kanssa. Ottelussa oli Pöyhösen mukaan runsaat tuhat katsojaa.

Kuuntele Pelicansin toimitusjohtajan haastattelu:

Pelicans on palauttanut lippurahoja jo sadoille "jääfarssiin" pettyneille

Suosittelemme