Hyppää sisältöön

Hämeenlinnan vankilan vangit voivat perehtyä tutkittuun tietoon tiedekursseilla

Tiedekurssien pohjana toimivat Tieteen päivien luentotallenteet.

Hämeenlinnan uusi vankila ulkoa kuvattuna.
Vangit saavat todistuksen kurssille osallistumisesta. Arkistokuva. Kuva: Petri Niemi / Yle
Petri Lassheikki
Avaa Yle-sovelluksessa

Vangit voivat osallistua tiedekursseille Hämeenlinnan vankilassa. Vangeille suunnatut tiedekurssit ovat tulleet osaksi viiden vankilan ohjelmaa.

Tiedekurssit ovat Rikosseuraamuslaitoksen ja Tieteen päivien yhteistyön tulosta. Kursseilla vangit voivat tutustua tieteelliseen maailmankuvaan ja tutkimuksen tekemiseen.

Rikosseuraamuslaitos kertoo tiedotteessaan, että tiedekurssit koostuvat Tieteen päivien luentotallenteista. Luentojen aikana vangit muun muassa tekevät muistiinpanoja ja käyvät luennon sisältöä läpi yhdessä kurssin vetäjän kanssa.

Luennot käsittelevät esimerkiksi aikaa, uskontoa ja evoluutiota, maapallon historiaa sekä rakkautta ja parisuhteita. Kurssit päättyvät etäyhteyksin toteutettuun tutkijatapaamiseen vankien valitsemasta aiheesta. Vangit saavat todistuksen kurssille osallistumisesta. Luentotallenteiden lisäksi Tieteen päivät tarjoavat vankiloille luennoista kootun kirjan.

Tieteen päivien luentokurssit aloitettiin kolme vuotta sitten Pelson vankilassa Vaalassa.

– Kurssit on koettu hyvinä myös henkilökunnan keskuudessa. Kurssin voi järjestää joustavasti vankilan päiväjärjestys ja vuosikello huomioiden. Kurssi on toiminut meillä hyvänä kesäyliopistona, kun muita toimintoja on ollut tarjolla vähemmän, erityisohjaaja Marko Tiikkainen Pelson vankilasta kertoo rikosseuraamuslaitoksen tiedotteessa.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme