Ainoan koronalääkkeen Paxlovidin kulutus on kasvanut Suomessa viime viikkoina voimakkaasti. Taustalla on koronatilanne, joka on pahentunut syksyn aikana räjähdysmäisesti.
Suomen Paxlovid-varasto uhkasi loppua, joten lääkevalmistaja Pfizer toi 3 000 kuurin lisäerän Ruotsista.
Pfizerilta vastattiin Ylelle sähköpostilla, että lisäerän lääkkeet ovat nyt tilattavissa. Samalla lääkevalmistaja vahvistaa, että normaali Paxlovid-erä on saapumassa Suomeen tehtaalta suunnitellusti joulukuun puolivälissä.
Lääke rajattiin pois osalta iäkkäistä
Paxlovid on ainoa avohoidossa käytettävä suun kautta otettava koronaviruslääke. Sitä annetaan riskiryhmään kuuluville koronapotilaille, joilla on riski saada vakava koronavirustauti sairauden, puolustuskykyä heikentävän lääkehoidon tai iän vuoksi.
Lääke estää koronaviruksen lisääntymistä tartunnan saaneen elimistössä. Lääkitys tulisi aloittaa viimeistään viiden vuorokauden kuluessa oireiden alkamisesta.
Yle uutisoi lokakuun puolivälissä, että osa hyvinvointialueista ilmoitti rajaavansa hoitokotien iäkkäät vanhukset pois lääkkeen kohderyhmästä. Kuluttajaliiton mukaan päätös rikkoo useita lakeja.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kertoi viestipalvelu X:ssä aloittavansa selvityksen, miten eri hyvinvointialueet ohjeistavat Paxlovid-koronaviruslääkkeen määräämiseen liittyvissä ikärajoissa.