Hyppää sisältöön

Turvapaikanhaku keskitetään Sallan ja Vartiuksen raja-asemille

Itäraja sulkeutuu perjantain ja lauantain välisenä yönä puolilta öin.

Rajavartioaseman kyltit tien yllä talvisella tiellä.
Turvapaikanhaku keskitetään Lapissa Sallan raja-asemalle. Kuva helmikuulta 2023. Kuva: Timo Metsäjoki / Yle
Timo Metsäjoki
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus päätti tänään sulkea itärajan rajanylityspaikkoja lauantain vastaisena yönä. Suljettavat rajanylityspaikat ovat Imatran, Niiralan, Nuijamaan ja Vaalimaan raja-asemat.

Turvapaikanhaku keskitetään Sallan ja Vartiuksen raja-asemille. Lisäksi avoimeksi jäävät Kuusamon ja Raja-Joosepin rajanylityspaikat.

Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen kertoo, että suljettavien rajanylityspaikkojen kautta ei kulje enää mitään liikennettä. Rajavartiolaitos sulkee fyysisesti rajanylityspaikat.

Hassinen arvioi toiminnan olevan selkeästi järjestettyä, eikä se ole voinut syntyä itsestään.

– Tämä on vakava uhka kansalliselle turvallisuudelle, joka jo nyt kuormittaa viranomaisten toimintaa itärajan alueella, Hassinen sanoo.

Syyskuusta lähtien itärajalle on tullut 280 turvapaikanhakijaa, rajavartiolaitos kertoo.

Hassinen kertoo, että rajavartiolaitoksella on mahdollisuus esittää hyvin nopeasti uusia rajoitustoimenpiteitä hallitukselle.

Päätökset ovat voimassa toistaiseksi kolme kuukautta, 18. helmikuuta 2024 saakka.

Kartta näyttää suljettavat rajanylityspaikat Kaakkois-Suomessa: Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan.
Neljä Kakkois-Suomen rajaasemaa sulkeutuu lauantain vastaisena yönä. Kuva: Laura Merikalla / Yle ja Nanna Särkkä / Yle

Suosittelemme