Hyppää sisältöön

RS-virukseen kehitettiin ensimmäiset rokotteet – maksutta sellaisen saa luultavasti vasta vuosien päästä

RS-virus voi aiheuttaa vakavia hengitystieinfektioita varsinkin vauvoille ja iäkkäille. Yli 60-vuotiaiden ja raskaana olevien RSV-rokotteet saivat tänä vuonna myyntiluvan EU:ssa.

äiti pitää lasta kädestä lapsi sylissä
Varsinkin vauvoille ja iäkkäille ihmisille RS-virus voi aiheuttaa vakavaakin tautia. Kuvituskuva. Kuva: Marko Väänänen / Yle
Elisa Kallunki
Avaa Yle-sovelluksessa

Yksi talvisin kiertävistä taudinaiheuttajista on RS-virus, joka voi aiheuttaa vakavia hengitystieinfektioita varsinkin pienille vauvoille ja iäkkäille ihmisille.

RS-virukseen on onnistuttu kehittämään rokotteita ensimmäistä kertaa, ja tänä vuonna kaksi rokotetta sai myyntiluvan EU:ssa. Rokotuksia voidaan EU-maissa antaa yli 60-vuotiaille sekä raskaana oleville syntyvien lasten suojaksi.

Suomessakin voi jo hankkia RS-virusrokotuksen omalla kustannuksella, mutta laajoihin maksuttomiin rokotuksiin on vielä matkaa.

Ennen kuin RSV-rokotusten ottamisesta kansalliseen rokotusohjelmaan tehdään päätös, Suomessa tehdään vielä muun muassa kustannusvaikuttavuusanalyysi. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek arvioi, milloin rokotukset voisivat alkaa:

– Sanoisin aikaisintaan vuonna 2025, mutta siihenkin pitää laittaa kysymysmerkki ja huutomerkki. Usein näissä on mennyt vähintään pari vuotta. Tämänhetkisen taloustilanteen tietäen on viime kädessä kysymys siitä, miten tämä arvotetaan eduskunnassa.

Hanna Nohynekin mukaan THL keskittyy väestötason rokotussuositukseen eikä sitä ennen ole näköpiirissä yksilöllistä suositusta RSV-rokotuksen antamisesta. EU:n lääkeviranomainen on arvioinut rokotteen olevan riittävän tehokas ja turvallinen saadakseen myyntiluvan.

– Tällä hetkellä meillä ei ole sen kummempaa suositusta kuin että hoitava lääkäri ja potilas keskenään keskustelevat, onko tämä järkevä rokote kyseiselle ihmiselle. Rokotteellahan on melkoinen hinta, ja pitää olla myös ymmärrys siitä, mitä se ihminen rokotteesta hyötyy.

Hanna Nohynek / ylilääkäri / THL, / Vantaa 6.11.2020
THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan vielä on vaikeaa ennakoida, millaisen epidemian RS-virus tällä kaudella aiheuttaa. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Jatkossa yksi rokotus voi suojata usealta virukselta

Lääkeyhtiöt ovat myös kehittämässä rokotteita, joista RS-virukseen saisi suojan samalla rokotteella influenssan, koronan tai molempien kanssa. Hanna Nohynekin mukaan tällaistenkin rokotteiden kehitystyö on jo pitkällä.

– Moni valmistaja, joka on ollut influenssarokotemarkkinoilla tai koronarokotemarkkinoilla, työstää tällä hetkellä tällaisia kombinaatiorokotteita.

Rokotteiden lisäksi EU:n lääkeviranomainen on antanut luvan myös uudelle pitkävaikutteiselle RSV-vasta-aineelle, jota puolestaan voidaan antaa suoraan vauvoille. Suomessa sitä ei ole vielä tänä talvena saatavilla, mutta valmistelutyötä ollaan tekemässä seuraavan talven osalta.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean mukaan toista vasta-ainevalmistetta on Suomessa käytössä RSV-infektioriskiryhmään kuuluvilla pienillä lapsilla.

Yksityisellä puolella on RSV-rokotetta vaihtelevasti

Yksityisessä terveydenhuollossa RSV-rokotuksia on myyntiluvan tultua alettu antaa pikku hiljaa. Koottua tietoa siitä ei toistaiseksi ole.

Esimerkiksi rokotuksiin keskittyvässä yksityisessä Rokotepalvelussa RSV-rokotuksen ottamisen kokonaishinta on tällä hetkellä noin 268 euroa. Toimitusjohtaja Olivia Kuusinen kertoo, että kyselyitä RS-viruksesta ja rokotteesta on alkanut tulla päivittäin.

– Rokotetta annetaan kymmeniä kappaleita viikossa. Kasvu kiihtyy viikko viikolta, kun ihmiset kuulevat, että rokote on saatavilla, Olivia Kuusinen sanoo.

Hänen mukaansa RSV-rokotetta on Rokotepalvelun kautta annettu selkeästi eniten ikäihmisille.

Terveystalosta ja Mehiläisestä puolestaan kerrotaan, että RSV-rokotetta on saatavissa joissakin niiden toimipaikoissa. Lisäksi ne rokottavat asiakkaita RSV-rokotteella, jos asiakas hankkii rokotteen reseptillä apteekista.

Monista apteekeista RSV-rokotteita ei tällä hetkellä ole saatavissa.

Hankala pikkuvauvoille ja vanhuksille

RS-viruksen aiheuttama tauti vaihtelee paljon iän mukaan.

Turun yliopiston lastentautiopin professorin Terho Heikkisen mukaan vakavan RSV-taudin riski on varsinkin alle puolivuotiailla ja erityisesti alle kolmen kuukauden ikäisillä lapsilla. Heillä RS-virus aiheuttaa usein hankalan uloshengitysvaikeuden, jolloin lapsi otetaan rutiinisti sairaalahoitoon. Osa tarvitsee jopa tehohoitoa.

– Voidaan arvioida, että epidemian voimakkuudesta riippuen RSV:n vuoksi joutuu Suomessa sairaalahoitoon vuosittain keskimäärin 500–1 000 alle yksivuotiasta lasta, Terho Heikkinen sanoo.

Vakavan taudin riskissä ovat myös iäkkäät ihmiset.

– Viime vuosina on saatu lisääntyvästi tutkimustietoa siitä, että RSV aiheuttaa myös iäkkäillä ihmisillä runsaasti hankalia ja jopa sairaalahoitoa vaativia tauteja, Terho Heikkinen sanoo.

Isommille lapsille ja aikuisille RS-virus aiheuttaa tavallisesti flunssaoireita. Lapsilla korvatulehdukset ja aikuisilla poskiontelontulehdukset ovat sen yleisiä jälkitauteja.

Vanhus makaa sairaalasängyssä, lääkäri seisoo sängyn vieressä, anonyymi kuva.
RSV aiheuttaa myös iäkkäille ihmisille runsaasti hankalaa tautia. Kuva: Mirva Ekman / Yle

RS-viruksen leviämistä aiotaan seurata jätevesistä

Tartuntatautirekisteriin tuli viime vuonna runsaat 6 800 ilmoitusta laboratoriotutkimuksin varmistetusta RSV-tapauksesta. Se on kuitenkin vain pieni osa RS-viruksen aiheuttamista taudeista, sillä valtaosalle sairastuneista virustestausta ei tehdä.

THL:n Hanna Nohynekin mukaan RS-viruksen esiintymisestä tullaan saamaan lisää tietoa mahdollisesti jo tämän talven aikana, sillä THL aikoo ottaa RS-viruksen mukaan jätevesiseurantaan. Puhdistamattomista jätevesistä tutkitaan tällä hetkellä esimerkiksi koronaviruksen määrää.

Tässä vaiheessa on vielä arvailua, millaisen epidemian RS-virus tänä talvena aiheuttaa. Ennen koronapandemiaa RS-viruksella on tyypillisesti ollut joka toinen vuosi voimakas epidemia ja joka toinen vuosi lievempi epidemia.

Viime syksynä RS-virusta oli liikkeellä runsaasti. Sillä perusteella täksi kaudeksi voisi ennustaa lievää tautiaaltoa. Koronapandemia kuitenkin sekoitti RS-viruksenkin kiertämistä, ja sen vuoksi RS-viruksen leviämistä on Hanna Nohynekin mukaan vielä vaikeaa ennakoida.

– Koronan aikana syntyi paljon lapsia, jotka eivät kohdanneet RS-virusta eikä heillä sitten ole immuniteettia. Aika tulee näyttämään, ovatko he kaikki kohdanneet sen viime vuonna vai tuleeko tästäkin kaudesta epätyypillinen, Hanna Nohynek sanoo.

Tämän talven RSV-epidemia ei ole vielä alkanut, mutta yksittäisiä tapauksia on ilmoitettu tartuntatautirekisteriin.

Käsidesin käyttö on hiipunut, vaikka pöpöt taas jylläävät.

Suosittelemme