Arctic Group -yritysten toimitusjohtaja Janne Naapanki on edelleen vangittuna epäiltynä ihmiskaupasta. Asia käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tänään.
Naapankia epäillään ihmiskaupasta, ajalla 1.5.2023-25.9.2023 Hollolassa.
Käräjäoikeus määräsi lokakuussa, ettei Naapanki saa pitää yhteyttä vankilan ulkopuolella oleviin henkilöihin. Vangitsemispäätös tehtiin 8. lokakuuta.
Syyte asiassa on nostettava viimeistään 29. toukokuuta 2024.
Arctic Groupin lokakuussa julkaiseman tiedotteen mukaan epäily liittyy yksittäisten thaimaalaisten marjankerääjien syksyllä 2023 esittämiin syytöksiin, jotka koskevat palkanmaksua. Yhtiö kertoo kiistävänsä syytökset kokonaisuudessaan.
Marja-alan rikosepäilyt nousivat isosti esille viime vuonna. Yle kertoi lokakuussa 2022 kuinka marjayhtiö Polarican sekä thaimaalaisia marjanpoimijoita vuosia välittänyttä yrittäjää epäillään ihmiskaupasta vuosina 2020–2022.
Epäiltyinä on muun muassa Polarican entisen toimitusjohtaja Jukka Kriston lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön korkea-arvoinen virkamies, hallitusneuvos Olli Sorainen. Soraista epäillään muun muassa törkeästä lahjusrikoksesta.
Korjattu 20.11.2023 klo 14.46 Pohjois-Häme Päijät-Hämeeksi.