Hyppää sisältöön

Las Vegasin öinen F1-farssi syveni – tuomaristo antoi vastentahtoisesti ison rangaistuksen Sainzille, katsomot tyhjennettiin

Las Vegasin F1-kilpailuviikonloppu alkoi katastrofaalisesti. Carlos Sainzin auto hajosi kaivonkannesta, mutta hän sai rangaistuksen. Katsomotkin tyhjennettiin, koska turvamiesten työvuorot loppuivat kesken kaiken.

Carlos Sainz Vegasin F1-radalla.
Carlos Sainz pääsi vauhtiin Vegasin F1-radalla lopulta toisissa harjoituksissa, vaikka tallipäällikkö Frederic Vasseur ehti toisin pelätä. Kuva: Formula 1 via Getty Images
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Las Vegasin F1-viikonlopun katastrofaaliset vaiheet saavat jatkoa. Kilpailun tuomaristo tiedotti, että se joutuu antamaan Carlos Sainzille lähtöruuturangaistuksen.

Sainzin Ferrari hajosi ensimmäisissä harjoituksissa, kun hän ajoi radalla irronneen kaivonkannen yli.

Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseur totesi tuoreeltaan, että Sainzin autosta joudutaan vaihtamaan kaksi kolmasosaa.

Sainzille jouduttiin vaihtamaan esimerkiksi voimanlähde. Sainziin autoon oli jo tällä kaudella vaihdettu voimanlähteen osia sääntöjen sallima enimmäismäärä, joten uudet osat toivat rangaistuksen.

Ferrari olisi toivonut, että voimanlähteen osien vaihtamista ei olisi laskettu nyt, koska auto hajosi heistä riipumattomista syistä.

Kilpailun tuomaristo kertoi päätöksessään ymmärtävänsä, että Sainzin auto vaurioitui todella poikkeuksellisissa olosuhteissa. Sääntöjen mukaan tuomaristo joutuu kuitenkin noudattamaan sääntöjä niin kuin ne on kirjoitettu. Näin ollen tässä tilanteessa heillä ei ollut mahdollisuutta olla antamatta lähtöruuturangaistusta.

Tuomaristo kertoi, että he olisivat voineet lieventää Sainzin rangaistusta, jos heillä olisi ollut sääntöjen mukaan sellaista valtaa.

Autosportin mukaan tuomaristo käytti kaksi tuntia aikaa etsiäkseen tapaa, jolla Sainz voisi välttää rangaistuksen. Sainz sai kuitenkin sääntöjen mukaisesti ison kymmenen lähtöruudun rangaistuksen sunnuntain kilpailuun.

Sky Sportsin F1-asiantuntijat Karun Chandhok ja Jenson Button tyrmäsivät heti rangaistuksen.

– Tiedän, että kyse on säännöstä, mutta eivätkö kaikki tiimit voi päästää Ferrarin pälkähästä tässä? Button ihmetteli.

– Tämä on naurettavaa, Chandhok komppasi.

Moottoriurheilumedia Autosport julkaisi kuvaa tilanteesta, jossa Carlos Sainzin auto hajosi.

Myös tilanteesta julkaistusta katsojan videosta näkee ja kuulee isot vahingot.

Las Vegasin radalla irronnut kaivonkansi.
Tässä on kohuttu irronnut kaivonkansi. Kuva: ANP via Getty Images

Sainz kertoi harjoituspäivän jälkeen olevansa kunnossa, vaikka selkää ja niskaan tuli kova isku. Sainzin autokameran perusteella hänellä oli vauhtia reilusti yli 300 km/h kaivonkanteen osuessaan. Auto Motor und Sportin toimittajan Tobi Grüenerin mukaan Ferrarin auton pohjaan tuli iso reikä. Ohjaamosta pystyi Grünerin mukaan näkemään jopa läpi tiehen.

Katsomot tyhjinä turvatiimien työvuorojen takia

Sainzin ja Esteban Oconin autoihin tulleiden vahinkojen jälkeen ensimmäiset harjoitukset keskeytettiin kymmenen minuutin jälkeen. FIA kertoi tutkivansa tapahtuneen jälkeen kaikki 6,2 kilometriä pitkän radan kaivonkannet.

Toiset harjoitukset pääsivät vauhtiin kaksi ja puoli tuntia myöhässä eli paikallista aikaa klo 2.30 yöllä.

Ferrari urakoi kovaa tahtia ja sai Sainzin auton nopeasti kuntoon, vaikka tallipäällikkö Vasseur oli epäillyt sen olevan mahdotonta.

Suuri puheenaihe yöllisissä harjoituksissa oli myös, että Las Vegasin F1-radan katsomot ja fanialueet jouduttiin sulkemaan ja tyhjentämään.

Fanit osoittivat mieltään, kun virkavalta poisti heidät Las Vegasin F1-radan katsomosta.
Fanit osoittivat mieltään, kun virkavalta poisti heidät Las Vegasin F1-radan katsomosta. Kuva: Getty Images

Las Vegasin kisaorganisaatio tiedotti sosiaalisessa mediassa, että syynä ovat logistiset syyt. Sittemmin kisaorganisaatio kuitenkin poisti tyhjennyksen syitä avanneen päätöksen. Autosportin mukaan fanit joutuivat lähtemään fanialueilta, koska turvatiimien työvuorot loppuivat. Siksi katsomoissa ja fanialueilla ei voida toimia normaalilla tavalla.

Sky Sportsin haastattelemat katsojat kävivät todella kuumina poistamisestaan.

– Naurettavaa. Odotimme neljä tuntia. He antoivat meille toivoa, että kello 2.00 piti aloittaa ajaminen. Mitään ei tapahtunut. Sitten he käskivät meidän lähteä. Mikä ilta! yksi faneista kertoi tyrmistyneenä.

Lippujen hinnat Las Vegasiin ovat poikkeuksellisen korkeat. Racefans-sivusto kertoi, että jo pelkästään yleisille alueille lippu maksoin noin 730 euroa. F1-järjestäjät eivät kertoneet mistään rahojenpalautuksesta perjantaifarssin jälkeen, vaan korostivat turvallisuuden merkitystä.

Moni F1-kuljettaja, kuten Charles Leclerc, Daniel Ricciardo ja Valtteri Bottas olivat myös esittäneet huolensa kalliista lipuista.

Vegasin kisa erittäin ratkaiseva F1:n tulevaisuudelle – "Tämä on Amerikan valloitusta"
Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh arvioi, että Las Vegasin kilpailun onnistuminen on jopa ratkaisevaa F1-sarjan tulevaisuudelle.

Jääkiekon SM-ligaseura Lahden Pelicans osoitti pilkettä silmäkulmassa, kun Pelicans vastasi X:ssä ensimmäisten harjoitusten perumisesta kertoneeseen F1-sarjan viestiin. Pelicans vastasi kädenpuristusta kuvaavalla hymiöllä.

Pelicans nousi aiemmin tällä viikolla itse otsikoihin, kun joukkueen CHL-peli jouduttiin keskeyttämään ja lopulta perumaan jääongemien takia. Tšekkiläinen Vitkovice tuomittiin voittoon maalein 3–0.

Valtteri Bottas oli peräti viides toisissa harjoituksissa. Ferrari-kaksikko Charles Leclerc ja Carlos Sainz olivat ongelmista huolimatta toisten harjoitusten kärkikaksikko.

Päivitetty kello 16.19. Lisätty tieto Sainzin kunnosta tällin jälkeen ja lisätty yksityiskohtia tapahtuneesta.

Suosittelemme