Hyppää sisältöön

Taksikuski kuoli rattiin Kouvolassa – poliisi tutkii henkirikoksena

Rikos tapahtui Kouvolassa Kuusankoskella.

Poliisi tutkii maastoa hieman lumisessa maisemassa.
Poliisi tutki maastoa perjantaina Kouvolan Kuusankoskella. Kuva: Sasu Mäkinen
Mari Siltanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi tutkii taksikuskin tappoa Kouvolassa. 26-vuotias kuski löytyi kuolleena auton ratista torstain ja perjantain välisenä yönä.

Poliisi sai yöllä yhdeltä tiedon onnettomuudesta, jossa taksi oli ajatunut alikulkutunnelin siltarakenteisiin Kouvolan Kuusankoskella.

Autosta löytyi kuollut taksikuski. Hänellä oli poliisin mukaan henkirikokseen viittaavia vammoja.

Taposta epäiltynä on otettu kiinni kaksi henkilöä.

Tapaus harvinainen

Tutkinnanjohtaja Nina Hietasen mukaan tapaus on harvinainen, vaikka taksikuskit kohtaavat uhkia työssään.

Poliisi tutkii rikosta tappona. Perjantaina päivällä poliisi tutki Kuusankoskella rikospaikan lähistöä.

Hietanen ei kerro tapauksesta tarkemmin, sillä esitutkinta on alkuvaiheessa.

Suosittelemme