Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n HEXAGON- ja CORONA-vakoilusatelliitit napsivat 1960–1980-luvuilla ahkerasti kuvia nykyisten Syyrian ja Irakin alueista. Samalla CIA tuli tallettaneeksi vihollisuuksien merkkejä aikojen takaa.
Kuvien vapauduttua tutkijoiden käyttöön niistä on löytynyt 396 aiemmin dokumentoimatonta roomalaista linnoitusta, jotka muodostivat laajan verkoston Rooman valtakunnan itärajalle.
Tutkijoiden haaviin jäi pieniä neliön muotoisia rakennelmia – mahdollisesti tornien pohjia – ja isoja rakennusten ja muurien keskittymiä alueella, joka ulottuu Pohjois-Irakista Tigrisjoen varrella sijaitsevasta Mosulista Länsi-Syyriaan Aleppoon.
Muureilla on enimmillään pituutta jopa 200 metriä, joskin 50–80-metriset ovat tyypillisempiä.
Uusien kuvien perusteella syntynyt hypoteesi mullistaa satavuotisen käsityksen Rooman valtakunnan itärajan linnoittamisesta. Yhdysvaltalaisen Dartmouth College -yliopiston tutkijoiden mukaan vakiintunut päätelmä perustuu liian pienen alueen aineistoon.
1920-luvulla ranskalainen Antoine Poidebard, entinen taistelulentäjä ja tuleva jesuiittapappi, hyödynsi ensimmäisen maailmansodan jäljiltä jääneitä lentokoneita roomalaismuistojen jäljittämiseen.
Hän sai ilmakuviinsa satoja raunioita alueelta, jonka hän oli päätellyt Rooman ja sen vihollisten rajalinjaksi. 116 kohdetta määriteltiin linnoituksiksi.
Dartmouthin tutkijoiden kartoittama alue on paljon suurempi, 300 000 neliökilometriä. Tutkijat jakoivat sen viiden neliökilometrin kokoisiksi ruuduiksi ja ryhtyivät paikallistamaan niistä ihmisten tekemiä rakenteita.
– Kun löytää jotakin roomalaista, sen kyllä tunnistaa. Se on suuri, nelikulmainen ja kiveä. Hyvin äkkiä huomasimme, että sellaisia neliöitä oli paljon enemmän kuin olimme odottaneet, sanoo tutkimusta johtanut arkeologian professori Jesse Casana Science-lehden haastattelussa.
Vakiintuneen käsityksen mukaan roomalaisten linnoitusverkosto kulki etelästä pohjoiseen. Se oli ikään kuin muuri, jonka tarkoitus oli estää persialais- ja arabiarmeijoiden hyökkäykset Rooman alueelle ja paimentolaisheimojen ryöstöretket valtakunnan laidan viljelijäkyliin.
Antiquity-lehdessä julkaistussa uudessa hypoteesissa linnoitusten linjan suunta on toinen, lännestä itään. Verkostolla ylläpidettiin itäisten alueiden yhteyttä valtakunnan sydämeen turvaamalla sotilasjoukkojen ja niiden tarvikkeiden, tiedon ja kauppatavaran kulkua, tutkijat sanovat.
Nyt kartalle piirtynyttä länsi-itä-linjaa pitkin karavaanit saattoivat kulkea Syyrian kuivan aron halki niin, etteivät ihmiset, kamelit ja karja joutuneet vaaraan pysähtyessään lepäämään, Dartmouthin tutkimuksessa sanotaan.
Todisteeksi siinä esitetään muun muassa erityisen suuret rakennuskeskittymät juomavettä tarjonneiden jokien varsilla.
Hajallaan sijainneet linnoitukset saattoivat suojella rosvoilta ja leijonilta mutta tuskin kokonaiselta armeijalta, Casana lisää haastattelussaan.
Vastaava tulkinta on jo aiemmin ottanut hiljakseen jalansijaa. Yhä useampien tutkijoiden mielestä Poidebardin kuvissa on linnoituksia liian harvakseltaan, jotta ne olisi tarkoitettu kunnolliseksi puolustuslinjaksi hyökkäävää armeijaa vastaan.
Alueelta vanhastaan tiedetyn perusteella on todennäköistä, että roomalaiset rakensivat valtaosan nyt paikallistetuista linnoituksista toisella tai kolmannella vuosisadalla ja hylkäsivät ne 500-luvulla.
Monen raunion kohtalona on ollut jäädä maanviljelyn ja muun maankäytön alle. Uusista kuvista pystyttiin paikallistamaan enää vain kolmasosa linnoituksista, jotka Poidebard kuvasi kaksitasostaan sata vuotta sitten.
Se, että hyvin tutkitulta Lähi-idän alueelta löytyi nyt satoja aiemmin dokumentoimattomia linnoituksia, todistaa kaukokartoitustekniikoiden merkityksestä arkeologian työkaluina.
Satelliittien ja muun muassa U2-vakoilukoneiden vielä julkistamattoman aineiston huolellisessa analyysissä on epäilemättä valtavasti potentiaalia lisähavainnoille niin Lähi-idässä kuin muuallakin, tutkijat hykertelevät.
Jotta nyt löytyneiden rakennelmien iästä ja käyttötarkoituksesta saataisiin kouriintuntuvaa näyttöä ja lopullinen varmuus, alueelle pitäisi päästä kaivamaan. Syyrian sodan vuoksi arkeologiset kenttätyöt eivät kuitenkaan ole mahdollisia.
Miten Rooman valtakunta syntyi? Areenan brittidokumentti kertoo, miten kaupungistuminen, ilmasto ja uudet teknologiat tekivät Roomasta imperiumin.