Hyppää sisältöön

Humppila luottaa verotulojensa kasvuun ja laski veroprosenttia – tuulivoimalat jauhavat rahaa kunnan pussiin

Tuloveroprosentin pienestä laskusta huolimatta Humppila uskoo verotulojensa kasvuun. Tuulivoimaloiden kiinteistöveroista kunta saa kassaansa mukavan lisäpotin.

Tyrinselän tuulivoimala.
Tuulivoimalat jauhavat sähköä valtakunnan verkkoon ja kiinteistöveroina rahaa Humppilan kunnan kassaan. Kuva: Dani Branthin / Yle
Timo Leponiemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Humppilan kunta laskee tuloveronsa 9,36 prosentista 9,30 prosenttiin. Valtuuston päätös oli yksimielinen. Hyvinvointialueuudistuksen myötä kaikkien kuntien on pyöristettävä veroprosenttiaan ja Humppilassa muutos tehtiin alaspäin.

– Pienellä veronkevennyksellä ei ole radikaalia muutosta kenenkään asukkaan, eikä kunnan talouteen. Symbolisesti sillä on kuitenkin merkitystä, sanoo kunnanjohtaja Antti Ahonen tiedotteessa.

Humppila ennakoi verotulojensa kasvavan ensi vuonna. Verotuloja kasvattaa erityisesti kiinteistöverot. Tuulivoimaloista kunta laskee saavansa 170 000 euron verotulot.

Pienestä tuloveroprosentin laskusta huolimatta eläkkeet ja palkat lisäävät ennusteen mukaan kunnan verotuloja 71 000 euroa. Kiinteistöverot Humppila pitää ennallaan.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme